Faktaa ja fiktiota seerumeista: Mistä tehoaineissa oikein on kyse, entä miten niitä käytetään oikein? Kauneuden asiantuntija Tuire Grundström neuvoo, miten otat kaiken irti kauneudenhoitotuotteiden kermasta.
Naistenlehtien palstoille ilmestynyt ja niin päivittäistavarakaupoista kuin apteekeistakin löytyvä seerumi ei ole uusi juttu toisin kuin moni luulee. Aikaisemmin seerumi on tunnettu esimerkiksi shokkihoitona, tehotiivisteenä, kauneusampulleina ja tuhkimotippoina. Nimet ovat kuvastaneet tuotteen tarkoitusta: seerumi vaikuttaa nopeasti ja tehokkaasti.
Apteekkikosmetiikkaan erikoistuneen Vichyn kouluttaja Tuire Grundström muistelee, että ensimmäiset tehoaineet saapuivat kauppoihin jo 80-luvulla ampullimuodossa.
– Ampullit olivat silloin lasisia, eikä niiden sisältämässä tuotteessa ollut säilöntäaineita ollenkaan. Nykyiset seerumit ovat kehittyneempi muoto näistä tehoaineita sisältävistä ampulleista.
90-luvun lopulla tehotiivisteitä sai vanhanaikaisissa pumpattavissa pipettipulloista, jotka toimivat lähtökohtana nykyisille tippapulloille ja pumppupulloille.
– Aluksi tehoaineet olivat pelkästään kosmetologien käytössä, mutta niiden yleistyttyä vuosituhannen vaihteessa myös kotihoitotuotteiden myynti alkoi, Grundström jatkaa.
Onko täydellistä ihoa olemassakaan?
Seerumi on siis yleisnimitys sellaiselle ihonhoitotuotteelle, joka on tiivistetyssä muodossa, ja se voi olla tarkoitettu mihin tahansa vaivaan tai iho-ongelmaan. Jokaisen ihossa kun on satunnaisesti jonkinlaisia ongelmia tai huolenpitoa vaativia kohtia, vaikkapa vuodenaikojen vaihtuessa tai hormonikierron eri vaiheissa.
Seerumeilla voi vaikuttaa esimerkiksi kuivuuteen, herkkyyteen, rasvaisuuteen tai ryppyihin. Naisia, joilla olisi täydellinen iho, on melko vähän, joten jokainen löytää seerumeiden valikoimista ja erilaisista vaikuttavista aineista omansa.
Yleisimmin seerumeita käytetään ihon kuivuuteen ja ikääntymiseen, mutta myös esimerkiksi ihon väsynyttä ulkonäköä ja sameaa väritystä vastaan taistellaan heleyttävin ja energiapotkun antavin tehoainein. Tällaiset aineet vilkastuttavat ihon pintaverenkiertoa ja antavat väriä väsyneille kasvoille.
Nuorekkaan ihon eliksiiri
Ihon vanheneminen alkaa 30 ikävuodesta eteenpäin, mutta näkyvää vanhenemista vastaan pystyy taistelemaan tehoaineilla, jos niitä käyttää hyvissä ajoin ja säännöllisesti. Säännöllisyys ei tarkoita jatkuvaa päivittäistä käyttöä, vaan esimerkiksi seerumikuureja.
– Kosteuttavat seerumit ovat erityisesti meidän vuodenaikoihimme ja kuiviin keskuslämmitettyihin huoneilmoihimme täydellisesti sopivia. Kun iho tuntuu siltä, että se tarvitsee ekstrakosteutusta, seerumi on oikea apuväline, Grundström vinkkaa.
Näin käytät seerumia
Seerumi laitetaan aina ensimmäisenä iholle puhdistuksen jälkeen. Löydät tuotekohtaisesti ohjeet siitä, voidaanko seerumia levittää koko kasvoille, vai vältetäänkö esimerkiksi herkkää silmänympärysihoa. Seerumin levittämisen jälkeen iholle lisätään käyttöajankohdasta riippuen joko kosteutus päivävoiteen muodossa tai hoitava yövoide. Tutki aina tilanne- ja tapauskohtaisesti, minkälaista hoitoa iho tarvitsee! Tuntuuko se kireältä? Alkaako se päivän mittaan hilseillä? Miltä ihosi näyttää ja tuntuu.
Muista:
1. Jos haluat esimerkiksi anti-age-seerumin kiinteyttävän, se ei tapahdu kerralla. Iho uusiutuu pinnalta kuukaudessa, joten tuotetta kannattaisi käyttää kuurina ainakin niin kauan. Kosteutusseerumit taas antavat ekstrakosteutta ja muutamakin kerta voi riittää.
2. Levitä muutama tippa seerumia kasvoille ja kaulalle aamuin/ja tai illoin. Taputtele kevyesti sormenpäillä. Seerumit ovat pienessä pullossa, koska niitä kuuluu käyttää määrällisesti kerrallaan vähän. Arvokas hinta korvautuu sillä, että pullo on riittoisa. Yhden pullon tulisi kestää vähintään reilun kuukauden verran päivittäin käytettynä.
3. Muista pitää pieniä pausseja tehoaineiden käytössä, koska ihokaan ei tarvitse liiallista hoitamista. Älä kuitenkaan unohda rutiineita päivittäisessä ihonhoidossa!
4. Kaikki tuotteet kannattaa ostaa ammattilaiselta. Jos ei osaa itse analysoida oman ihonsa tarpeita, ammattilainen astuu kuvaan. Käänny niiden ihmisten puoleen, jotka tietävät, mitä tuotteita tarvitset, ja miten niitä pitää käyttää!
Kuvat: Shutterstock, Vichy
Artikkelin tarjoaa:Vichy
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää