Miten käy Antti Rinteen lupaaman vappusatasen? Eläkkeiden korotuksista lisää tietoa luvassa tänään

Näin eläkkeet jakautuvat Suomessa 1:15
Näin eläkkeet jakautuvat Suomessa

Hallituksen lupailemista pienimpien eläkkeiden korotuksista on luvassa lisää tietoa tänään. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kertoi aiemmin tällä viikolla, että eläkekorotuksista on tulossa julkistus keskiviikkona.

Hallitusohjelmassa on osoitettu 183 miljoonaa euroa pienimpien eläkkeiden korottamiseen, mikä riittäisi hallituksen arvion mukaan noin 50 euron nettomääräiseen kuukausikorotukseen noin 1 000 euron eläkkeisiin asti. Korotus aiotaan tehdä kansaneläke- ja takuueläkejärjestelmien kautta.

Ainakin osa saa korotuksen

Ministeri Pekonen kertoi viime viikolla, että hallituksen esitys on "viimeisiä viilauksia vaille valmis" lausuntokierrokselle ja että lupailtu noin 50 euron korotus toteutuu ainakin takuueläkkeisiin.

Julkisuudessa on kuitenkin epäilty, riittäkö hallituksen kaavailema summa oikeasti korotusten toteuttamiseen halutulla tavalla. Keskeinen kompastuskivi on siinä, että kansaneläkkeiden osalta alle 1 000 euron eläkkeitä ei voi korottaa korottamatta samalla myös yli 1 000 euron eläkkeitä.

– Jos halutaan nostaa kaikkien kansaneläkkeitä paljon, niin silloin se myös maksaa ja siihen on varauduttava budjetissa. Nyt on asetettu 183 miljoonan euron budjettirajoite, kommentoi Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto maanantaina.

Kelan päämatemaatikko Tapio Isolankila laski Helsingin Sanomille kesäkuussa, että 183 miljoonaa euroa ei riitä kansaneläkkeiden ja takuueläkkeiden noin 50 euron korotukseen.

Lue myös:

    Uusimmat