Ihamuotila: Suomessa tehdään vähemmän töitä kuin muualla

"Suomi ei enää vahvimmillaan kriiseissä" 6:14

Marimekon hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila kaipaa suomalaiseen työelämään henkistä uudistumista.

Talouden kriisivuodet ovat hänen mielestään osoittaneet, että muutoksiin reagoidaan Suomessa liian hitaasti, eikä tosiasioita edes tunnusteta.

Mallia voisi Ihamuotilan mukaan ottaa esimerkiksi Aasiasta.

– Olen huomannut, että kun Aasiasta ja Yhdysvalloista lentää Suomeen, energiataso tippuu. Täällä tehdään vähemmän töitä kuin muualla, emme ole yhtä energisia ja samalla tavalla innostuneita asiakkaasta. Meissä on vähän tällaista suunnitelmatalouden hidasta, takkuista toimintaa.

Ihamuotilan mukaan yritysjohtajien palkanalennuksilla halutaan parantaa yritysten kilpailukykyä. Sen sijaan keskustelu on hänen mielestään lähtenyt väärille urille. 

– Kun yritysjohtajat saavat isoja palkkioita, silloin heitä moititaan siitä, että he saavat palkkioita. Ja silloin kun he laskevat pakkioitaan, sanotaan, että verotulot jäävät saamatta. Tämä on juuri sellaista suomalaista älytöntä keskustelukulttuuria. Parempi olisi vihdoin keskittyä siihen, kuinka suomalaisille saataisiin töitä, Ihamuotila toteaa.

Ihamuotila: Työllistämisen jäykkyys häpeällistä 6:36

Lue myös:

    Uusimmat