Idols-tähti Jani Wickholm kertoo Ylellä surkeasta tilanteestaan – turvautui ruoka-apuun, kun keikat peruuntuivat: "Sähköt poikki maksamattomien laskujen vuoksi"

Idolsista aikanaan suosioon ponnahtanut Jani Wickholm kertoo Ylellä ilmoittautuneensa työttömäksi työnhakijaksi, kun korona tyhjensi keikkakalenterin ja ajoi muusikon talousvaikeuksiin.

Koronapandemia on vienyt työn monelta suomalaiselta. Tämä on näkynyt etenkin ravintola-alalla sekä monien esiintyjien arjessa, kun keikkakalenterit alkoivat tyhjentyä maaliskuussa, kun keikkapaikat suljettiin ja myös festarit toistensa jälkeen peruttiin tältä kesältä.

Aikoinaan Idols-ohjelmasta tutuksi tullut laulaja Jani Wickholm on yksi heistä. Hän kertoo Ylen haastattelussa ajautuneensa koronan vuoksi köyhyyteen, kun keikat peruuntuivat maaliskuussa. Heinäkuussa tilanne oli hetkellisesti parempi, mutta loppuvuodelle on Wickholmin mukaan sovittu vain yksi keikka.

– Olen saanut koko korona-aikana 515 euroa työmarkkinatukea, kertoo Wickholm, jolla on maksettavanaan asuntolaina ja lapset huollettavanaan joka toinen viikko.

– Pahimmillaan meiltä laitettiin sähköt poikki maksamattomien laskujen vuoksi. Jouduimme kahden viikon ajan turvautumaan jopa seurakunnan ruoka-apuun, kun ei ollut rahaa ostaa ruokaa.

Parikymmentä vuotta musiikilla itsensä elättänyt Wickholm kertoo Ylelle ilmoittaneensa itsensä lokakuun alusta lähtien työttömäksi työnhakijaksi.

– Olen valmis monenlaisiin hommiin, kunhan saan laskut maksettua. Voin ajaa taksia tai tarttua vaikka lapioon.

Wickholm osallistui Idols-ohjelman ensimmäiselle tuotantokaudelle, joka nähtiin televisiossa vuonna 2003. Hän sijoittui toiseksi Hanna Pakarisen jälkeen.

Wickholm erosi Terhi-vaimostaan vuonna 2016. Parilla on kaksi yhteistä lasta.

Vuosien mittaan Wickholm on kertonut julkisuudessa avoimesti myös terveysvaivoistaan. 

– Äänihuulet ovat olleet välillä niin rasittuneet, että hyvä kun ääntä lähtee. On ollut aikamoista säätöä, johon pojan sairastuminen tuli vielä päälle, laulaja kertoi vaikeuksistaan MTV Uutisille vuoden 2015 lopulla.

Jo aiemmin hän oli kertonut kärsineensä jo vuosia kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

– Vaikka syön terveellisesti ja elän suhteellisen terveellisesti, niin kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa ongelmia. Mulla on se paha juttu, että turpoan ja kilpirauhasen ongelmien kautta minulla on myös mahdollisuus kakkostyypin diabetekseen, laulaja kertoi MTV:lle vuonna 2013.

Lue myös:

    Uusimmat