Terveytensä kanssa kamppaillut Idols-tähti eroaa vaimostaan

Idols-ohjelmasta suosioon noussut laulaja jätti eropaperit yhdessä vaimonsa kanssa.

Muusikko Jani Wickholm, 39, eroaa Terhi-vaimostaan. Pariskunta on jättänyt ensimmäisen vaiheen avioerohakemuksen yhdessä 26. lokakuuta. Keski-Suomen käräjäoikeudesta vahvistetaan asia MTV.fille.

Parilla on kaksi yhteistä lasta. Vuoden 2003 Idols-ohjelmasta tutun laulajan kuopus, lokakuussa 2015 syntynyt poika sairastui vakavasti viime vuoden lopulla. Hieman alle kolmen kuukauden ikäisellä pojalla todettiin RS-virus.

Wickholm kertoi MTV.fille tuolloin sairastelleensa itsekin. Hänellä epäiltiin muun muassa astmaa.

– Äänihuulet ovat olleet välillä niin rasittuneet, että hyvä kun ääntä lähtee. On ollut aikamoista säätöä, johon pojan sairastuminen tuli vielä päälle, laulaja kertoi.

Wickholm on kertonut julkisuudessa kärsineensä jo vuosia kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

– Vaikka syön terveellisesti ja elän suhteellisen terveellisesti, niin kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa ongelmia. Mulla on se paha juttu, että turpoan ja kilpirauhasen ongelmien kautta minulla on myös mahdollisuus kakkostyypin diabetekseen, laulaja kertoi MTV:lle vuonna 2013.

Jani Wickholm tuli tunnetuksi MTV3-kanavan Idols-ohjelmasta sen ensimmäisellä tuotantokaudella 2003-2004. Wickholm sijoittui toiseksi Hanna Pakarisen jälkeen.

Wickhomin erosta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Katso alta Jani Wickholmin videohaastattelu Huomenta Suomessa toukokuulta 2015!

Lue myös:

    Uusimmat