IAU: Lentoalan työnseisaukset toteutumassa tukilakkojen kera perjantaina

Ilmailualan lakko sotkee Suomen lentoliikenteen taas perjantaina 2:20

Perjantaille lentoalalle ilmoitetut työnseisaukset ovat toteutumassa tukilakkojen kera, kertoo Ilmailualan Unionin IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari.

Viime perjantaina esimerkiksi Finnair perui satakunta lentoa, koska tukilakot rampauttivat sen maatoimintoja.

Airprossa tapahtuvat lakot eivät vaikuta suoraan Finnairiin, koska sen maapalveluja hoitaa Swissport. Finnair perui kuitenkin viime perjantaina yli sata lentoaan työkiistaan liittyvien tukilakkojen takia.

Finnairin mediasuhteiden johtaja Päivyt Tallqvist kertoo, että esimerkiksi Finnairille maapalveluja, jäänpoistoa ja matkatavaroiden ja koneiden kuormaamista hoitavissa yrityksissä osallistuttiin tukilakkoon. 

– Jos normaalisti perjantaina iltapäivällä meillä on noin 26 ryhmää kuormaamassa koneita, meillä oli esimiesvoimin ja omien työntekijöiden voimin tehtynä kuusi ryhmää, hän valottaa tukilakkojen vaikutuksia.

Finnair seuraa tilanteen etenemistä ja tiedottaa vaikutuksista asiakkaille. Työnseisaukset uhkaavat myös kolmena päivänä ensi viikolla, jos sopua ei sitä ennen saada aikaiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat