Lentoasemilla lakkoillaan jälleen ympäri Suomen

Lentoalalla on lakko aamukolmesta aamuyhdeksään asti. Ilmailualan Unionin IAU:n lakko koskee turvatarkastusta ja maapalveluja lentoasemilla, joilla lentoliikenteen palveluyrityksellä Airprolla on toimintaa. Lakon on ilmoitettu alkavan kello kolme. 

IAU on kertonut aiemmin, että lakko koskisi Helsinki-Vantaan lisäksi Oulun, Tampereen, Vaasan ja Turun kenttiä sekä Kittilän charterliikennettä. Lisäksi viiden muun yrityksen IAU:hun kuuluvat jäsenet menisivät tukilakkoon aamuneljältä. 

Finnair on kertonut, että lakot aiheuttavat lentojen perumisia ja viivästyksiä. Finnair ei ole lakkokiistan osapuoli, mutta Finnairin alihankkijoiden toiminta joko pysähtyy tai hidastuu tukilakkojen takia. 

Valtakunnansovittelija Minna Helle on kertonut, että IAU:n ja työnantajia edustavan Paltan välisen kiistan sovittelu jatkuu tiistaina. 

IAU on ilmoittanut työnseisauksesta myös perjantaille, jos sopuun ei päästä.

Lue myös:

    Uusimmat