Hyytävästä hätäpuhelusta alkoi hämmästyttävä saaga – tapahtuiko Norjassa vuosikymmenen oikeusmurha?
Illanvietto päättyi verisesti yhdeksän vuotta sitten. Tapausta puitiin oikeudessa pitkään.
Nelikymppinen Øystein Flenning eli aktiivista elämää Norjan suurimman monitoimiareenan Telenor Arenan toimitusjohtajana. Yhdellä työmatkoistaan Saksaan hän tutustui Oktoberfesteillä nuoreen amerikkalaiseen pariskuntaan, Neiliin ja Erykaan.
Yhteydenpito jatkui, kun elokuussa 2014 pariskunta kertoi olevansa tulossa Osloon. Flenning pyysi heidät luokseen.
Iltaa vietettiin mukavissa merkeissä viinin ja hyvän ruoan äärellä, kunnes tunnelma muuttui. Olonsa uhatuksi kokenut Flenning soitti hätäkeskukseen.
– Soitan, koska pöydän toisella puolella on mies, joka aikoo tappaa minut.
(Kuuntele hätäpuhelunauhoite artikkelin videolta. Video on ote dokumenttisarjasta Welcome to Norway.)
Yhdeksän puukoniskua
Hätäpuheluun vastannut henkilö ei tuntunut uskovan miehen olevan hengenvaarassa ja meni pitkään ennen kuin lopulta poliisi saapui talolle. Välissä hätäkeskukseen ehtivät soittaa myös Flenningin vaimo ja anoppi.
Ennen poliisin saapumista tilanne eskaloitui, ja Flenningin ilta päättyi yhdeksän puukoniskun seurauksena sairaalaan.
Se, mitä muuta talossa tapahtui hätäpuhelun ja puukoniskujen välissä, päätyi käsiteltäväksi oikeuteen.
Karu oikeusmurha?
MTV Katsomossa nähtävillä oleva dokumenttisarja Welcome to Norway (2022) käy seikkaperäisesti läpi tapauksen ja piirtää kuvaa epäselvyyksistä niin kuulustelijoiden, poliisin ja syyttäjien kuin lehdistönkin toiminnasta.
Lopulta tuomion tapauksesta sai Flenning vieraansa Erykan pahoinpitelystä. Flenningiä lähes kuolettavasti puukottanut Neil välttyi pitkän tutkintavankeuden päätteeksi syytteiltä hätävarjeluun vedoten.
Sarjasta herää helposti kysymys, joutuiko poliisin vähättelemä ja puukotuksen seurauksista lopunikäänsä kärsivä Flenning karun oikeusmurhan uhriksi.
Viisiosainen dokumenttisarja Welcome to Norway on nähtävillä MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
14:39
Lähde Reutersille: Israel avasi tulen kohti YK:n rauhanturvaajien tukikohtia – MTV seuraa
-
14:32
Suomeen perustetaan avaruustilannekeskus – tässä sen tehtävät
-
14:30
Mitta täyttyi: Ilves ja Pelicans kokivat hirveitä menetyksiä CHL:ssä – "Todella törkeä"
-
14:28
Satoja työpaikkoja vaakalaudalla – Metsä Group suunnittelee vanerituotannon lopetusta Suolahdessa
-
14:21
Anne Kukkohovi kauppaa alastonkuvaansa – tällä hinnalla voit kotiuttaa sen itsellesi
-
14:16
Bensa haisee ja kumi palaa – testasimme, millaista on ajaa jokamiehenluokkaa
-
14:00
Wolt-miljonääri Juhani Mykkänen jättää yhtiön
-
13:50
Kirjallisuuden Nobel-palkinto eteläkorealaiselle Han Kangille
-
13:48
Potkut jopa 200:lle: Asko- ja Sotka-ketjujen taustayhtiö aloittaa muutosneuvottelut
-
13:43
Tähtivahti saatiin kiinni tupakka huulessa – näin hän kommentoi
-
13:42
Milton-hurrikaanin keskus siirtymässä kohti merta – MTV seuraa
-
13:20
Tänne avataan Suomen suurin sähköautojen latausasema
-
13:04
Jalkansa menettänyt "Luutnantti Dan" selvisi Milton-hurrikaanista
-
13:03
Krista Pärmäkoski puhuu suuresta haaveestaan – "Sen takia olen myös kipuillut uran jatkamisen kanssa"
-
12:55
Rafael Nadal lopettaa uransa!
-
12:47
Kiira Korven ex-mies Arthur Borges meni naimisiin – hääkuvat julki!
-
12:41
Göteborgissa ammuttiin laukauksia israelilaisyrityksen luona – alaikäinen otettu kiinni
-
12:35
Paljain silmin näkyvä pyrstötähti voi ilmestyä huomenna Suomen iltataivaalle
-
12:32
Espoossa satanut yli 50 millimetriä vuorokaudessa: Sähköttä noin 8 000 taloutta – MTV seuraa syysmyrskyä
-
12:22
Syyttäjä: Mies tappoi toisen yhdeksällä puukoniskulla Oulussa
-
Lataa lisää