Hyvää yötä ja huomenta täyttää jo 20 vuotta – Don Huonot juhlistaa läpimurtolevyään neljällä keikalla

Don Huonot juhlistaa menestyneimmän studioalbuminsa 20-vuotisjuhlapäivää keikoilla sekä levyn juhlapainoksella.

Laulaja Kalle Aholan, kitaristi Kie von Hertzenin, basisti Jukka Puurulan ja rumpali Jussi Chydeniuksen muodostama Don Huonot -yhtye palaa syyskuussa keikkalavoille neljän klubikeikan myötä.

Yhtye juhlistaa keikoilla Hyvää yötä ja huomenta -albuminsa julkaisun 20-vuotispäivää. Don Huonojen läpimurtolevy julkaistiin 12. syyskuuta vuonna 1997 ja sitä on myyty yhteensä lähes 75 000 kappaletta.

Albumin suurimmat hitit olivat Riidankylväjä ja levyn nimikappale Hyvää yötä ja huomenta. Syksyn neljällä keikalla kuullaan albumi kokonaisuudessaan.

Levystä julkaistaan syksyllä myös juhlavinyylipainos.

Don Huonot nousee lavalle Helsingissä (The Circus, perjantai 22. syyskuuta), Jyväskylässä (Lutakko, lauantai 23. syyskuuta), Turussa (Gong, torstai 28. syyskuuta) ja Tampereella (perjantai 29. syyskuuta).


Lokakuussa 2003 aktiiviuransa lopettanut Don Huonot nähtiin viimeksi keikoilla vuonna 2015. Tuolloin yhtye juhlisti 25-vuotisjuhlavuottaan ja teki historiansa isoimman oman keikan Helsingin Jäähallissa sekä lyhyen Suomen-kiertueen, jonka lisäksi yhtye nähtiin muutamilla festivaalikeikoilla.

Syyskuun neljän klubikeikan jälkeen Don Huonot vetäytyy jälleen tauolle. Lipunmyynti keikoille alkaa huomenna torstaina 1. kesäkuuta 2017.

Katso alla Hyvää yötä ja huomenta -albumin hittisinglejen musiikkivideot!



Lue myös:

    Uusimmat