Ikääntyvä väestö on lakkoiluakin pahempi uhka Suomen talouskasvulle, ennustaa Hypo – "Isompi tekijä kuin hallituksen kaikki toimet"

Suomen talouskasvu kuluvana vuonna on tasan prosentti, arvioi asuntorahoitukseen keskittynyt luottolaitos Hypo ennusteessaan. Vuonna 2021 talouskasvu hiipuu 0,8 prosenttiin.

Lisäksi Hypon ennusteen mukaan työttömyyden pieneneminen pysähtyy tänä ja ensi vuonna 6,5 prosenttiin.

Hypon tämän vuoden kasvuennuste on linjassa valtiovarainministeriön (VM) ja Suomen Pankin ennusteen kanssa. Myös VM ennustaa tälle vuodelle prosentin kasvua, Suomen Pankki povaa kasvun jäävän 0,9 prosenttiin.

Hypon ennuste ensi vuodelle lähtee kuitenkin eri uralle. Hypo uskoo kasvun edelleen hiipuvan, kun Suomen Pankki ja VM uskovat kasvun hieman kiihtyvän 1,1 prosenttiin.

Nakertava harmaantuminen

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi, että väestön ikääntyminen leikkaa jopa prosentin Suomen talouskasvusta vuosittain. Ikääntyviä poistuu työmarkkinoilta enemmän kuin nuoria työnhakijoita tulee, ja ikääntyvien työllisten tuottavuus hidastuu.

– Ikääntyminen iskee talouteen aiemmin ajateltua pahemmin. Kuluvan vuoden talouskasvulle ikääntyminen on isompi tekijä kuin hallituksen kaikki toimet tai mahdolliset lakkoaallot. Ja sama voima nakertaa näkymiä vielä vuosikymmeniä, ennusteessa todetaan.

Brotheruksen mukaan alkaneena vuonna taantumaa pitävät loitolla kuluttajat ja kotimainen kysyntä.

Tylsyys saisi palata

Hypo uskoo, että maailmantaloudessa kasvu kohenee hitaasti. Globaali kasvu yltää tänä vuonna 3,4 prosenttiin pääosin kehittyvien maiden puskemana. Hypo toivoo tylsyyden – siis tasavarman kasvun, korkean työllisyyden ja ostovoiman lisääntymisen – paluuta maailmantalouteen.

Euroalueelle Hypo povaa miinuskorkoja ja piiputtavaa teollisuutta, johon varjonsa heittää brexit ja Britannian käynnistyvät sopimusneuvottelut EU:n kanssa. Euroopan keskuspankin uskotaan jatkavan elvyttävällä linjalla myös uuden pääjohtajan Christine Lagarden johdolla.

Globaalin talouden näkökulmasta marraskuussa järjestettäviä Yhdysvaltain presidentinvaaleja pidetään ennalta vuoden tärkeimpänä hetkenä.

Lue myös:

    Uusimmat