Uutisoimme aiemmin eläinsuojan asukeista, jotka ovat etsineet jo pidemmän aikaa uutta omistajaa. Nyt voimme kertoa ilouutisen: Kaneli-kanille on löytynyt koti!
Kerroimme aiemmin sivuillamme Helsingin eläinsuojelukeskuksen HESYn asukeista, jotka ovat etsineet pidemmän aikaa kotia: Aallokko-kilpikonna, Meimi-kissa ja Hurme-kani ovat syystä tai toisesta odottaneet uutta, rakastavaa kotia jo pitkään.
Vieraillessamme HESYn tiloissa tapasimme myös nimeättömän kanin, joka oli ollut kodittomana lähes kolme kuukautta. Toimittajamme sai kunnian nimetä tyttöpupun ja nimeksi valikoitui Kaneli – näin joulun kunniaksi.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Nyt voimme iloksi kertoa, että Kaneli-kani pääsee uuteen kotiin joulun pyhinä!
Ruskea, valkonenäinen Kaneli etsi kotia, jossa hänelle jaksettaisiin antaa paljon aikaa sekä tilaa liikkua. Arka kani ei ole sylikani, mutta sitäkin uteliaampi tapaus. Kanelia tullaan noutamaan uuteen kotiin 27. joulukuuta.

