Helsingin yliopistollisessa sairaalassa (HUS) aiotaan perustaa poliklinikka koronaviruksen pitkäaikaisoireista kärsiville. Asiasta on tehty periaatteellinen päätös, HUS kertoo tiedotteessaan.
HUS mukaan on tiedossa, että koronavirusepidemian vaikeammin runtelemissa maissa noin viidesosalla koronavirusinfektion sairastaneista erilaiset oireet jatkuvat akuutin vaiheen jälkeen.
Pitkäaikaisoireista kärsivät potilaat kertovat kokevansa muun muassa uupumusta, hengenahdistusta, sydämentykytyksiä, rintakipua, lihaskipua, aivosumua, ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta.
Suomen koronavirustartunnoista suurin osa, 59 prosenttia, on todettu HUSin alueella.
– Tarkkaa tietoa koronavirusinfektion pitkäaikaisista oireista kärsivien lukumäärästä alueellamme ei ole, mutta tarvetta tällaiselle toiminnalle selkeästi on, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi tiedotteessa.
Poliklinikka käyntiin mahdollisimman pian
Poliklinikan toiminta pyritään käynnistämään mahdollisimman pian.
Tarkka aikataulu selviää, kun toiminnalle on saatu tilat ja moniammatillinen henkilökunta. HUSin mukaan suunnittelua jatketaan, ja samalla muun muassa tarkentuvat poliklinikan toimintamallit ja lähetekriteerit.
Poliklinikalla tapahtuvan vastaanottotoiminnan tueksi rakennetaan Terveyskylään digihoitopolku.
Poliklinikka toimii verkostomaisesti: potilaita lähettävät lääkärit voivat konsultoida poliklinikan asiantuntijoita, ja he puolestaan voivat konsultoida tarvittaessa Husin muiden yksiköiden asiantuntijoita.