Hurja video italialaiselta vuoristoreitiltä: Tulva vaatinut jo 11 vaeltajan hengen

Vesi vei ihmiset mukanaan – 11 italialaista vaeltajaa kuoli tulvan mukana 1:40

Ainakin 11 vaeltajaa on kuollut sekä useita loukkaantunut voimakkaassa tulvassa vuoristojen ympäröimällä Raganello-joella Etelä-Italiassa.

Viranomaisten mukaan tulvan aikaan vaellusreitillä on ollut liikkeellä kaksi 18-henkistä vaellusryhmää. On myös mahdollista, että reitiltä on löytynyt lisäksi vielä ryhmään kuulumattomia, itsenäisiä vaeltajia.

Kuolleiden lisäksi useita ihmisiä on edelleen kateissa. Vakavimmin loukkaantuneita on kiidätetty helikopterilla läheisiin sairaaloihin.

Raganelloa suositellaan vain kokeneille vaeltajille

Raganellon seutu tunnetaan erittäin haastavana vaellusmaastona eikä sitä suositella kokemattomille vaeltajille. Matkan varrelta löytyy paljon korkeuseroja sekä muun muassa 400 metriä syvä ja lähes 13 kilometriä pitkä kanjoni.

Pelastusryhmään kuulunut Luca Franzese kertoi uutistoimisto ANSA:lle, että alueella on tulvien suhteen kyseessä harvinaislaatuinen tilanne.

– Tulvia syntyy usein talvisin mutta ei ikinä kesäisin, jolloin reitillä on paljon turisteja, Franzese kertoo.

Alue on ollut pitkään varsinkin kotimaan matkailijoiden suosiossa.

Katso video Raganellosta yläpuolelta.

Lue myös:

    Uusimmat