Torstaina kansainvälisellä ISS:llä tapahtui harvinainen ja potentiaalisesti vaarallinen tilanne, kun venäläisen Nauka-moduulin ohjausraketit laukesivat yhtäkkiä ja tönäisivät aseman hetkeksi väärään asentoon.
Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan mukaan Nauka-moduulin raketit olivat tahattomasti lauenneet joitain tunteja sen jälkeen, kun moduuli kiinnittyi asemaan torstaiaamuna, kertoo CNN.
Laukaisu tönäisi asemaa noin 45 astetta sivuun sen oikeasta asennosta. Nasa julisti tilanteen "avaruusaluksen hätätilaksi", kun kontrolli aseman asennosta menetettiin lähes tunniksi.
Maasta asemaa kontrolloivat työntekijät menettivät yhteyden aseman seitsemään astronauttiin 11 minuutiksi.
Astronautit saivat kuitenkin tilanteen korjattua laukaisemalla aseman omat säätöraketit tasapainottaakseen tilanteen, kertoo The Guardian.
– En ole koskaan ollut ylpeämpi tiimistäni kontrollikeskuksessa ja avaruusasemalla, kirjoitti Nasan lentojohtaja Zebulon Scoville Twitterissä.
Nasa vakuutti tilanteen jälkeen, ettei astronauteille syntynyt vaaraa tilanteesta, ja kuvaili tilannetta "jännittäväksi tunniksi".

