Hupsista, muistatko nämä supertähtien mokat lavalla?
Jokainen kokee joskus tahtomattaan sen yllättävän, aina yhtä kiusallisen hetken, kun tietää muiden ajattelevan hänen olevan kömpelys. Mutta jopa suurinkin julkkis kaatuu joskus. Siitä todisteena ja lohdutuksena ovat nämä kootut lavamokat.
Ne, jotka ovat kyllästyneet Bonon julkisuustempauksiin, olivat luultavasti hyvillään miehen kompuroimisesta alas lavalta Miamissa vuonna 2001.
Kömmähdyksen taltioineen videon opetus on, että jopa mies, joka oli nimetty Time-lehden vuoden henkilöksi, ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi ja ritariksi kuningatar Elisabet II:n johdosta, voi olla joskus kömpelys.
Beyonce nousi jaloilleen
Laulajadiiva Beyoncen on kerrottu olevan lavan ulkopuolella vähemmän herttainen tapaus. Hän onkin tehnyt työtä käyttäytyäkseen hyvin julkisuudessa.
Kun Beyonce vuonna 2007 kompastui omaan takkiinsa ja liukui alas noin kymmenkunta porrasta Orlandon konsertissaan, yleisö ei osoittanut sormella ja nauranut. Sen sijaan katsojat olivat pahoillaan Beyoncen mokasta ja kehuivat naisen kykyä nousta ylös ja jatkaa esiintymistään. Kuten sanotaan, show must go on.
Mokista on koitunut jopa sairaalareissuja
Pink kysyi yleisöltään pari kertaa "Are you ready?" ennen kuin hän alkoi esittää kappalettaan So What vuonna 2010 Nürnbergissä, Saksassa. Pink ei kuitenkaan itse ollut lainkaan valmis, sillä naisen suunniteltu temppu meni pieleen. Hän sukelsi vahingossa alas lavalta, kirosi sen jälkeen pari sanaa ja keskeytti konserttinsa.
Vuoden 2009 Tony-gaala muistetaan luultavasti parhaiten Bret Michaelsille sattuneesta onnettomuudesta. Poisonin Nothin' But a Good Time -kappaleenjälkeen Michaels yritti poistua lavalta, kun hän litistyi yhtäkkiä valtavan lavasteen alle. Mies sai murtuneen nenän ja kolme tikkiä huuleensa.
Vuonna 2009 Yhdysvalloissa Steven Tyler joutui viihdyttämään yleisöään äänijärjestelmävian aikana. Vian vuoksi hän ei voinut esittää kappaletta Love in an Elevator.
Tuolloin 61-vuotias laulaja laskeutui vahingossa ja tahtomattaan suoraan alas väkijoukkoon. Tapaus aiheutti miehelle pieniä pään ja kaulan alueen vammoja. Olkapää murtui ja artisti lennätettiin sairaalahoitoon. Aerosmith joutui perumaan lähes kaikki vuoden 2009 kiertueensa keikat.
Myös republikaanipoliitikko Bob Dole ja edesmennyt laulaja Michael Jackson ovat tippuneet lavalta.
Katso kaikki videot kompuroinneista tästä.
Lähde: www.onlinecertificateprograms.org
Uusimmat
-
09:55
Kokit muistuttavat: Älä koskaan tee näitä ruokia markettijauhelihasta
-
09:48
Ukrainan mukaan Kahovkan vesivoimalaitos on täysin tuhoutunut eikä sitä voi korjata – MTV seuraa sotaa
-
09:27
Puolustusvoimain ex-komentaja Kahovkan padon tuhoutumisesta: "Isoimpia yksittäisiä tapahtumia sodan aikana"
-
09:16
Maija Vilkkumaa valmistui yliopistosta 31 vuoden jälkeen
-
08:56
Lähde: UFC näytti Makwan Amirkhanille ovea
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
Lataa lisää