3:01Sukeltajat löysivät kuukausi sitten Espoon Rysäkarista salaperäisen hylyn, jonka tarinan uskottiin selviävän vasta vuosien päästä – tältä pinnan alla näytti!
Näkyvyys nolla, rakennustöitä jään alla ja veden syvyys parhaimmillaan jopa 50 metriä. Ammattisukeltajan täytyy tehdä rakennustyöt veden alla usein sokkona ja pelkän tuntoaistinsa varassa.
Taivalkoskella sattui viime viikolla sukellusonnettomuus, missä kuoli huoltotöitä kalanviljelysltaassa tehnyt laitesukeltaja. Sukeltaja oli ollut sukelluksissa vesistöön johtavan putken luona, kun hän joutui putkesta tulleen voimakkaan imun kohteeksi. Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa siitä, millainen sukeltajan pätevyys onnettomuussukeltajalla oli.
Vedenalaisen ammatin vaaroista tietää myös ammattisukeltaja, ylipanostaja ja räjäytystyövastaava Kari Mustamaa, 57, joka on tehnyt sukeltajan töitä vuodesta 1983 lähtien.
Vuonna 1991 hän osti Insinööritoimisto Sukellus-Kotka oy:n ja 2000-luvun alusta lähtien yrityksen omistajana on ollut myös hänen veljensä Lasse Mustamaa.
Kari Mustamaa aloitti sukellusuransa armeija-aikoinaan, kun hän kävi sukeltajakurssin merivoimilla.
Nykyään ammattisukeltajan pätevyyteen valmistuu Lohjan Luksia-koulusta noin 15 ihmistä vuodessa.
Ammattisukeltaja rakentaa veden alla – "Riskit tulee tiedostaa"
Suomen oloissa sukeltaminen ei ole yhtä helppoa kuin lämpimissä ja kirkkaissa vesissä.
Huoltotöitä tehnyt sukeltaja kuoli Taivalkoskella – ammattisukeltaja Kari tietää riskit, on joutunut itsekin vaaraan: "Jos olisin joutunut imuun, mitään ei olisi ollut tehtävissä"
– Teen rakennustöitä veden alla kesällä ja talvella. Saatan esimerkiksi korjata tai rakentaa laiturirakenteita. Rakennan myös pinnalla. Veden alla ollaan usein yksin ja työtä vaikeuttaa huono näkyvyys. Pahimmillaan Suomen oloissa eteen ei näe mitään edes valon kanssa. Silloin työ pinnan alla on tehtävä sokkona ja oman tuntoaistin varassa, Mustamaa kertoo.
Riskit tulee Mustamaan mukaan aina tiedostaa ja kartoittaa etukäteen riskikartoituksella. Etukäteen käydään myös läpi, miten toimitaan ja mihin ilmoitetaan, jos jotain sattuu. Vaikka riski on olemassa, hyvin harvoin on hänen mukaansa sattunut mitään.
– Työtä tekee aina kolme henkilöä. Kaikilla on sukeltajan pätevyys. Yksi sukeltajista on pinnan alla, toinen on narumiehenä ja puhelinyhteyden päässä pinnan alla olevaan sukeltajaan ja kolmas on varasukeltaja. Veden alla voi viettää helposti yli kaksi tuntia, mutta yleensä se käy fyysisesti liian raskaaksi. Silloin vaihdetaan miestä.
Kari Mustamaa sukellusvarusteissaan.Kari Mustamaa sukellusvarusteissaan.
Ammattisukeltaja ei ole harrastelija eikä pelasta ihmisiä
Ammattisukeltaja ei Mustamaan mukaan pelasta ihmisiä, eikä sukella luolissa. Ammattisukeltaja tekee rakennustöitä.
– Luolasukeltajat ovat usein harrastajia, ellei kyseessä ole esimerkiksi pelastustyö. Palolaitoksenkaan sukeltajat eivät kuitenkaan ole työsukeltajia, he ovat pelastussukeltajia, Mustamaa selventää.
Vaaran paikkoja löytyy, mutta ne kartoitetaan etukäteen
Suomessa ammattisukeltaja voi sukeltaa esimerkiksi merellä, järvessä, voimalaitoksella, ydinvoimalan altaissa tai jätealtaissa. Muun muassa näissä kaikissa paikoissa Mustamaa tekee töitä.
– Töitä tehdään talvella ja kesällä. Talvisin työt tehdään myös jään alla, silloin on vain oltava lämpimiä vaatteita sukelluspuvun alla, että ei tule kylmä. Saaristomerellä näkyvyys voi olla hyvä, jopa 10-15 metriä, mutta esimerkiksi jätealtaissa eteenpäin ei näe mitään.
Vaaran paikkojakin uralta löytyy. Kunnollisen riskikartoituksen ansiosta tilanteet eivät kuitenkaan ole koskaan edenneet niin pitkälle, että sukeltajan henki olisi todella ollut vaarassa.
– Muistan uran alkuajoilta tilanteen, kun olin sukeltamassa voimalaitoksella. Voimakas vesivirtaus aiheutti imun, joka johtui rakenneviasta. Pintamies oli kuitenkin valppaana ja tiedosti asian. Jos imuun olisi joutunut, oikeastaan mitään ei olisi ollut tehtävissä. Siksi riskikartoitus ja asianmukainen koulutus ovat sukellusturvallisuuden avainasioita.
"Eräs hauki oli kuin pieni krokotiili"
Veden alla kaikki näyttää Mustamaan mukaan suuremmalta. Lisäksi kalat tottuvat ihmiseen nopeasti ja osa niistä on hyvin uteliaita.
– Veden alla tapaa isoja kaloja, joskus olen saanut taimenenkin käsillä kiinni. Kalat tottuvat nopeasti ihmiseen ja jotkut saattavat tulla katselemaan työntekoa, hän kertoo.
– Muistan erityisen hyvin erään ison hauen, joka tuli katsomaan työntekoani. Kun vertasin sitä käsivarteni pituuteen, mietin, että se oli kuin pieni krokotiili.
Toisin kuin voisi kuvitella, mitään hienoja aarteita ei Suomen vesistä Mustamaan mukaan löydä.
– Kerran olen nostanut pintaan vanhan ankkurin, joka koristaa nykyään kotipihaani. Mitään aarrearkkuja veden alla ei kylläkään ole, hän naureskelee.
"Muistan erään nuoren hukkuneen pojan"
Vaikka Mustamaa on 57-vuotias, hän aikoo tehdä sukeltajan töitä niin kauan kuin terveys sallii.
Uransa alkuaikoina merivartiossa hän sukelsi vielä hukkuneita, mutta hukkuneiden sukeltaminen ei kuulu ammattisukeltajan työhön.
– Muistan, kun nostimme pintaan erään nuoren, hukkuneen pojan, joka oli leikkinyt kevätjäillä. Kun hänen äitinsä juoksi luoksemme ja kysyi, mitä oli tapahtunut, emme voineet kertoa, sillä asian täytyi kulkea ensin viranomaisen kautta. Se tuntui kauhealta, hän sanoo.
Sukellustyön lopettaminen ei tulisi Mustamaalle vielä mieleenkään.
– Ei tässä ainakaan olla lopettamassa, sellainen ei tullut mieleenkään, sillä työssä miellyttää sen vaihtelevuus. En enää nykyään sukella yhtä paljon kuin ennen, sillä nuorempien täytyy oppia. Meillä on töissä 15 kouluttautunutta ammattisukeltajaa, jotka saavat arvokkaimman opin veden alla, hän sanoo.
