Huolestuttava löytö metsästä – epätoivo kadonneen 7-vuotiaan etsinnöissä kasvaa

Japanissa on jatkettu neljättä päivää Hokkaidon saarella metsään kadonneen pojan etsintöjä. Etsinnät ovat muuttuneet yhä epätoivoisemmaksi, sillä pojasta ei ole löytynyt minkäänlaisia merkkejä, kertoo Japan Today.

Tänään etsijäjoukkoon liittyi kaksi metsästäjää, sen jälkeen kun kaksi paikallisviranomaista löysi etsintäalueelta tuoreita karhunjätöksiä. Löytö nostatti entisestään huolta pojan hyvinvoinnista.

7-vuotias Yamato Tanooka on ollut eksyksissä syrjäisellä metsäalueella lauantaista lähtien. Poika katosi, kun vanhemmat olivat jättäneet tämän rangaistukseksi yksin ja ajaneet hetkeksi pois autollaan.

– He sanoivat menneensä takaisin paikalle muutaman minuutin jälkeen, mutta poika ei ollut enää paikalla, poliisin edustaja kommentoi AFP:lle.

– Meillä on liian vähän tietoa siitä, miten poika olisi voinut käyttäytyä sen jälkeen kun hänet jätettiin yksin, paikallinen palomies Satoshi Saito puolestaan kommentoi.

Vanhemmat kertoivat jättäneensä pojan tielle, jonka molemmilla puolilla on tiheää metsää. Tien pohjoispuolella on Komagadake-vuoren rinne, joka kohoaa yli kilometriin.

– Ellei poika ole lähtenyt kiipeämään vuorelle, hän olisi tullut päätielle käveltyään kaksi tai kolme kilometriä mihin tahansa suuntaan, Saito totesi.

Pojasta ei ole tullut minkäänlaisia havaintoja.

Japanilaiset ovat purkaneet kiukkuaan pojan vanhempia kohtaan sosiaalisessa mediassa.

– Tämä ei ole mikään rangaistus vaan kaltoinkohtelua, Twitterissä muun muassa viestitettiin.

– Pojan vanhemmat ovat niin typeriä, että menen sanattomaksi! 

Poliisi harkitsee nostavansa syytteen heitteillejätöstä pojan vanhempia vastaan.

Japanissa etsitään metsään kadonnutta pikkupoikaa 0:51


Lue myös:

    Uusimmat