Humalainen illanvietto päättyi painiksi – mies löi hyökkääjäänsä useita kertoja kirveellä päähän, syyte tapon yrityksestä hylättiin
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi, että hyökkääjäänsä useita kertoja kirveellä päähän lyönyt mies ei syyllistynyt rikokseen. Miestä oli syytetty tapon yrityksestä.
Tapaus sai alkunsa illanvietosta Raaseporissa viime joulukuussa, jossa syntynyt sanaharkka kärjistyi painiksi, jossa eräs mies joutui toisen kuristamaksi.
Kuristajaa lyötiin monta kertaa kirveellä päähän
Kuristetuksi joutunut mies kertoi, että hän päätyi talon terassille selällään pystymättä hengittämään tai huutamaan apua.
Hän kertoi, etteivät hänen lyöntinsä tai potkuyrityksensä saaneet kuristajaa lopettamaan. Viimeisenä keinonaan hän oli tarttunut terassilla olleeseen kirveeseen ja lyönyt kuristajaa sillä monta kertaa päähän.
Kirveessä oli teräsuoja päällä, mutta ilmeisesti lyöntien seurauksena suoja oli irronnut.
Hengenvaaralliset vammat
Kirveellä lyöneen miehen kertoman mukaan kuristaja ei jostain syystä reagoinut lyönteihin normaalisti.
Jossain vaiheessa kuristaja kuitenkin hellitti otteensa kirveellä lyöneen kaulasta. Lyödyksi joutuneen miehen päähän tuli useita haavoja ja kolme kallonmurtumaa, joista yksi oli avomurtuma. Vammoja voi luonnehtia hengenvaarallisiksi.
Hänet toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa.
Oikeus: Kyse saattoi olla hätävarjelua
Oikeus katsoi, että kuristaja syyllistyi teossa pahoinpitelyyn. Sen sijaan kirveellä lyöneen osalta oikeus katsoi, ettei se voinut sulkea pois, että kyse olisi hätävarjelusta.
Miesten kertomukset olivat tapahtumissa ristiriitaiset, mutta käräjäoikeus päätyi pitämään kirvestä käytelleen miehen kertomusta todennäköisempänä muun muassa todistajien kertomusten perusteella. Yhtenä perusteena oikeus piti myös sitä, että kirveen aiheuttamat haavat olisivat todennäköisesti olleet vakavammat, jos mies olisi lyönyt kirveellä seisaallaan ylhäältä alas, siten kun lyödyksi tullut oli kertonut.
Kirveellä lyödyksi tulleen miehen päihtymystilaksi oli mitattu 2,98 promillea. Oikeus piti mahdollisena, että huomattavan humalatilan vuoksi mies ei ollut reagoinut lievempään väkivaltaan ja oli lopettanut kuristamisen vasta kirveeniskujen jälkeen.
Kirveellä lyönyt sai maltilliset korvaukset
Oikeus katsoi, että jos mies ei olisi tarttunut kuristettuna kirveeseen, olisi hän voinut tukehtua kuristamisen seurauksena. Koska oikeus ei pystynyt sulkemaan pois tätä hätävarjelutilanteen mahdollisuutta, hylkäsi se kirvestä käyttäneen miehen syytteen tapon yrityksestä.
Sen sijaan kuristaja tuomittiin pahoinpitelystä 25 päiväsakon rangaistukseen ja maksamaan kirvestä käyttäneelle miehelle 100 euroa korvausta kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Uusimmat
-
11:57
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia hallituksen ja Suomen linjasta
-
11:46
Kymmenettuhannet suomalaiset saivat poliisilta varoitusviestin – löytyvät rikollisten soittolistalta
-
11:35
Varo mustaa jäätä! Näissä paikoissa se voi varsinkin yllättää
-
11:32
Näky HIFK:n pukukopissa veti Siim Liivikin mietteliääksi: "Ei voi olla vaikuttamatta"
-
11:27
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
11:20
Yllättävä duo! Laulajat Maria Lund ja Konsta Hietanen tekevät yhteistyötä: "Meidänlaisia on loppupeleissä aika vähän"
-
11:12
Koira kuoli tulipalossa Vantaalla
-
10:38
Miksi virkarikoksista tuomittu kunnanjohtaja jatkaa tehtävässään? Kittilän johto jälleen kohun keskellä
-
10:31
Lahden ammuskelu olikin ilotulite
-
10:30
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
10:10
Suomalaisarvio Israelin sotastrategiasta: "Nyt ei leikata nurmikkoa, se poltetaan"
-
10:09
Sarjaraiskaajalle 42 elinkautista Etelä-Afrikassa
-
10:07
Libanonin rauhanturvaajat vahvistavat: Israel pyysi siirtymään – kieltäytyivät
-
09:57
Hollywood-tähti Sienna Millerillä näyttävä juhlatyyli!
-
09:50
Suomalaiskiekkoilijan sopimus purettiin kahden päivän jälkeen
-
09:44
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
09:43
Coca-Cola, Red Bull, ED ja kahvi – näin paljon eri juomissa on kofeiinia
-
09:25
Valtteri Filppulalta hämmentävä osuma Jokerien murskavoitossa – Mestiksen kärkikamppailussa maalijuhlat
-
09:03
Iskuja ja taisteluita eri puolilla Libanonia – MTV seuraa
-
09:02
Trump: Israelin pitäisi iskeä Iranin ydinkohteisiin – "Huolehtikaa muusta myöhemmin"
-
Lataa lisää