Huijausvedolla F1-sponsorin rahoihin kiinni – Ossi Oikarinen ollut mukana yhdessä talvitestien erikoisimmista näytöksistä

Epätoivoiseen taloustilanteeseen ajautuneet F1-tallit ovat vuosien saatossa käyttäneet talvitestejä hyödykseen sponsorien kiinnittämiseksi kriisin hetkellä. C Moren asiantuntija Ossi Oikarinen oli mukana järjestelmässä yhtä silmänkääntötemppua Barcelonan radalla tasan 20 vuotta sitten.

Myös esimerkiksi Alain Prost on myöhemmin myöntänyt, että hänen tiiminsä hurja kierrosaika vuoden 2001 testeissä oli täysin sponsoreita varten järjestelty juttu:

Arrowsin tiimi oli saanut ajettua kauden 1998 kunnialla läpi, mutta seuraavaan vuoteen lähdettäessä kassa ammotti tyhjyyttään. Pedro Dinizin lähdettyä sponsoripuolella oli selvä vaje, mikä heijastui lopulta myös Mika Salon tilanteeseen tiimissä.

Espanjalainen öljy-yhtiö Repsol oli valmis tukemaan Pedro de la Rosan kiinnitystä, mutta yhtiö piti sitä ennen vakuuttaa Arrowsin vauhdista kaudella 1999. Tässä kohtaa tiimi tarrautui epätoivoisiin keinoihin.

– Siitä vasta neuvoteltiin, kun talvitestit olivat jo käynnissä. Sen takia meidän täytyi tehdä show-veto, jolla näyttäisimme, että automme olisi kilpailukykyinen, Oikarinen taustoittaa.

– Testipäivän päätteeksi, kun rata on nopeimmillaan, otimme kaapista Bridgestonen pehmeimmät renkaat sekä autosta ihan kaiken ylimääräisen pois. Bensaa laitettiin vain sen verran, että de la Rosa pystyi ajamaan sillä yhden nopean kierroksen, jonka jälkeen auto hyytyi jo seuraavalle kierrokselle.

Oikarisen mukaan Arrowsilla harkittiin jopa puisen pohjalevyn irrottamista auton madaltamiseksi, mutta siitä ajatuksesta luovuttiin. Palosammuttimet poistamalla painoa olisi saatu myös alas, mutta ultranopealle kierrokselle se olisi ollut kohtuuton turvallisuusriski. Sen sijaan kaikki mittauslaitteet lähtivät autosta.

Mika Salo pääsi näpäyttämään Arrowsia Ferrarin haalareissa

De la Rosan yhden kierroksen veto oli kyseisen testipäivän selvästi nopein ja ylsi koko testiviikon tuloslistallakin varsin korkealle.

– Se tapahtui kylläkin alipainoisella autolla, minimipolttoainemäärällä ja pehmeimmillä renkailla. Sen jälkeen meni vain päivä tai kaksi, kun varmistui, että Repsol tulee meidän sponsoriksemme, Oikarinen kertoo.

Mika Salolle tilanne tiesi lähtöä tallista. Arrows osti hänet ulos sopimuksestaan, mikä muodostui hänelle kuitenkin onnenpotkuksi. Hän tarttui seuraavalla kaudella BAR-tallin pestiin ja oli paalupaikalla valmiina, kun Ferrari tarvitsi Michael Schumacherille korvaajaa tämän loukkaannuttua Silverstonessa.

Arrowsin kausi oli sen sijaan täysi fiasko. Sekä Pedro de la Rosa että japanilaiskuljettaja Toranuseke Takagi pääsivät kumpikin kauden aikana ruutulipulle asti vain viisi kertaa. De la Rosan viitossija Australiassa oli vuoden ainoa pistesuoritus.

– Meillä oli siihen aikaan ARTin moottorit, jotka olivat jo aika väsyneitä. Ne paukkuivat koko ajan, Oikarinen sanoo

– Meillä oli sinä vuonna rekassa veikkaus, jossa ei veikattu sijoitusta, vaan mihin kohtaan radalla auto keskeyttää. Se oli aika kyynistä touhua.

Salo puolestaan muisteli pari vuotta sitten vilauttaneensa Arrowsin rekan suuntaan keskisormea kävellessään tiimin rekan ohi ensimmäiseen kisaviikonloppuunsa Ferrarin ajohaalareissa.

Lyijykynätkin ostettava käteisellä

Ilman Repsolin huijaamista sponsoriksi Arrowsin taru olisi todennäköisesti loppunut jo ennen kauden alkua. Oikarinen kertoo kouriintuntuvan esimerkin siitä, kuinka syvällä tiimissä oltiin kauden aikana.

– Luottoluokitus taisi olla yksi pykälä ylöspäin konkurssista. Kukaan ei suostunut yhdessä vaiheessa myymään meille mitään luotolla. Jos halusit ostaa lyijykyniä, ne piti mennä hakemaan käteisellä.

– Joka kuukausi oli ihan onnellinen, jos palkka ilmestyi tilille. Siinä elettiin koko ajan sellaisessa realismissa, että tämä voi loppua milloin vain.

– Tietysti aika kultaa muistot, ja olihan se mukavaa aikaa monessa mielessä, mutta aika stressaavaa niille, joilla oli perhettä, Oikarinen toteaa.

Oikarinen puolestaan lähti vuonna 2000 mukaan Toyotan F1-projektiin, jossa tiet Salon kanssa yhtyivät uudelleen.

Lue myös:

    Uusimmat