Huijauksen todennäköisyys on suuri Pekingin kisaladuilla – kiinni jäämisen riski on olematon: "Se on kuin 80:n nopeusrajoitus, ja jotkut ajavat satasta"

Oletko suuntaamassa hiihtoladulle? Jari Isometsä antaa kalustevinkit perinteisen hiihtoon 1:56
MTV Urheilun hiihtoasiantuntija Jari Isometsä kertoo parhaat kalustevinkit ladulle.

Kansainvälisen hiihtoliiton maastohiihtokomitean puheenjohtaja Vegard Ulvang pitää jopa todennäköisenä, että Pekingin olympialaisten laduilla käytetään kiellettyjä fluorivoiteita. Kiinni jäämisen riski on kisoissa lähes olematon.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on kieltänyt maastohiihdossa aiemmin suositun mutta myrkyllisen C8-fluorivoideyhdisteen käytön, ja kielto ulottuu myös olympialaisiin.

– On selvää, että C8-fluorin käyttö ei ole sallittua Kiinassa. Viimeksi eilen FIS lähetti asiasta kirjeen, jossa vahvistetaan se, jonka kaikki ovat jo hyväksyneet, ja että tämä pätee myös olympialaisissa, Norjan hiihtoliiton puheenjohtaja ja FIS:n hallituksen jäsen Erik Röste kertoo NRK:lle.

Kiellosta huolimatta toinen norjalainen hiihtopomo Vegard Ulvang pitää C8-fluorin vilpillistä käyttöä todennäköisenä Pekingissä.

– Todennäköisyys kielletyn fluorin käytölle Kiinassa on suuri, Ulvang sanoo.

FIS:n maastohiihtokomitean puheenjohtajana toimivan Ulvangin mukaan olympialaisissa ei ole mahdollista kunnolla valvoa, onko hiihtäjien suksien pohjissa sallittua C6- vai kiellettyä C8-yhdistettä.

– Niin kauan kuin ei ole laitetta, jolla tätä valvotaan, on odotettavaa, että joku antautuu houkutukselle.

– Se on vähän niin kuin nopeusrajoitus olisi 80 kilometriä tunnissa, ja jotkut päättävät ajaa satasta, Ulvang sanoo.

Ulvang tietenkin toivoo, että kaikki noudattaisivat sääntöjä, vaikka C8-fluoriyhdisteellä saattaisi saada tietyissä olosuhteissa pienen edun suksien luistavuuteen.

– Sääntöjä pitää mielestäni noudattaa, vaikka niitä ei valvottaisikaan. Norjan hiihtoliitto on sitoutunut siihen, niin kuin muutkin maat. Mutta se on kuin nopeusrajoitus, jotkut rikkovat sitä.

Fluoriyhdisteen kattava testaaminen kestäisi Ulvangin mukaan 14 päivää. Lisäksi suksien analysointi pitäisi suorittaa laboratoriossa Saksassa.

Ensi kaudella fluoriyhdisteistä olisi tarkoitus luopua kokonaan suksivoiteissa. UIvangin mukaan FIS:n kisoihin on kehitteillä laite, joka havaitsee kielletyn yhdisteen viidessä sekunnissa suksen pinnalta.

– Viimeiset viestit ovat erittäin myönteisiä. Toivottavasti saamme laitteen käyttöön ensi kaudeksi ja voimme tarkistaa sukset aina ennen kilpailua, Ulvang sanoo.

Myös Rösten mukaan kaikki fluoriyhdisteet luultavasti kielletään kokonaan ensi talven alla.

Lue myös:

    Uusimmat