Lissu, 68, ei voi käyttää käsiään, joten hän tekee rakastamaansa taidetta maalaamalla suullaan:  "Kynä vaihtui siveltimeen jo 13-vuotiaana"

0:47
Katso videolta, kuinka suulla maalaaminen onnistuu! Videolla Lissu Lundström maalaa suoaiheista työtään galleriassaan Helsingin Kalevankadulla.

Lissu Lundström, 68,  ei voi käyttää käsiään apuna päivittäisissä askareissa. Siitä huolimatta hän toteuttaa rakastamaansa ammattiaan taiteilijana. Lundström maalaa suullaan, ja se on hänelle ainoa tapa tehdä taidetta.

Lissu Lundström istuu maalauksensa edessä galleriassaan Helsingin Kalevankadulla.

Suuhun asetetun siveltimen liike on varma ja ammattimainen. Lundström maalaa suoaiheista tauluaan, jonka värit ovat maanläheisiä.

Lundströmillä on cp-vamma, jonka vuoksi hän ei voi maalata käsillään. Myös kirjoitustaidon Lundström opetteli kynä suussaan. Sen opeteltuaan hän lähti kokeilemaan, kuinka taiteen tekeminen suulla voisi onnistua. 

Taide veti puoleensa jo lapsena

Osin taiteilijasuvun innoittamana Lundström kiinnostui maalaamisesta jo nuorena. Sillä tiellä hän on edelleen, kun harrastuksesta tuli myöhemmin ammatti. 

– Kynä vaihtui siveltimeen jo 13-vuotiaana, Lundström toteaa.

Lundström ei ole kohdannut juurikaan ennakkoluuloja. Poikkeuksen tekee satunnaiset taidegalleriassa käyvät turistit, jotka hämmästyvät, kun taiteilija maalaakin suullaan. 

Taiteilija on ehtinyt kehittää suulla maalaamisen taitoaan jo yli neljänkymmenen vuoden ajan työväenopiston kursseilla. 

– Tykkäsin jo koulussa hirveästi kuvaamataidosta. Isäni oli myös taiteellinen ja isovanhempani oli valokuvaaja, hän kertoo.

Puu-Pasilassa lapsuutensa viettänyt Lundström on aina hakenut inspiraatiota taiteeseen luonnosta – eritoten merestä.

– Isäni oli kova kalastamaan. Kävimmekin ennen usein merellä veneilemässä ja saaressa. Reissuilta sain inspiraatiota taiteeseen, Lundström muistelee.

Yhdistys auttoi eteenpäin

Lundström on ollut jo vuodesta 1989 Suulla ja jalalla maalaavien taiteilijoiden yhdistyksen jäsen.

Suulla ja jalalla maalaavien taiteilijoiden Kustannus Oy (SJK) toimii taidetuotteiden myyntiorganisaationa Suomessa.

SJK:n kattoyhdistys taas on Suulla ja jalalla maalaavien taiteilijoiden kansainvälinen yhdistys VDMFK. Se toimii aktiivisesti yli 70 maassa ympäri maailman.

Kansainvälinen yhdistys maksaa Lundströmille kuukausipalkkion siitä, että hän maalaa ja tarvittaessa edustaa yhdistystä.

Jäsenyys on auttanut häntä toimimaan täysipäiväisenä taiteilijana.

Kansainvälisen yhdistyksen kautta taiteilija on matkustellut ulkomailla ja päässyt tapaamaan muita ilman käsiä maalaavia taiteilijoita.

– Tapaamiset ovat olleet mahtavia. Niissä olen tavannut hienoja ihmisiä ja päässyt näkemään, kuinka erilaisia teoksia eri maista lähtöisin olevilta taiteilijoilta syntyy, Lundström sanoo.

Maailmanlaajuisesti suulla ja jalalla maalaavia taiteilijoita on yli 700.

Suomessa yhdistykseen kuuluvia taiteilijoita on vain muutama.

Korona-aikana luonto näyttäytyi uudessa valossa

Lundström on pitänyt taidenäyttelyitä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Elokuussa hänen on tarkoitus osallistua  Suomen Taiteilijat ry:n näyttelyyn.

Koronan vuoksi hänen viimeisin näyttelynsä pidettiin virtuaalisena Helsingin Dixissä. Vaikka se täytyi järjestää etänä, on korona-ajasta ollut Lundströmin mielestä hyötyäkin. Se sai hänet näkemään ympäristön toisin.

Hänellä on ollut aikaa katsoa luontoa rauhassa ja suunnitella tulevia töitään. 

– Sen olen huomannut korona-aikaan, että luonnon värit näyttävät kirkkaammille. Taivaskin on kirkkaampi, hän kuvailee tyytyväisenä.

Lissu Lundström

  • Syntynyt 19.4.1952 Helsingin Puu-Pasilassa.
  • Taitelija maalaa mieluiten öljyväreillä ja suosii luontoon liittyviä aiheita.
  • Kuuluu Suulla ja jalalla maalaavien taiteilijoiden  yhdistykseen.
  • Galleria ja työhuone Helsingin Kalevankadulla.
  • Lundströmin taidenäyttelyitä on ollut muun muassa Ruotsissa, Espanjassa, Brasiliassa, Meksikossa, Australiassa ja Itävallassa.


Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja