HS: Suomi otti kolme kotimaassaan sieppauksesta syytettyä paraguaylaismiestä vastaan pakolaisina

Suomi otti kolme kotimaassaan sieppauksesta syytettyä paraguaylaismiestä vastaan pakolaisstatuksella, kertoo Helsingin Sanomat. Paraguaylaiset mediat kertovat Suomen myöntäneen marxilaisille entisille vasemmistojohtajille turvapaikan.

Medioiden mukaan miehet matkustivat Suomeen viime viikolla. Kolmikon brasilialainen lakimies vahvisti miesten nykyisen olinpaikan Helsingin Sanomille.

Miesten kerrotaan tulleen Suomeen kiintiöpakolaisina YK:n pakolaisjärjestön kautta ja heidän oleskelevan pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Varakkaan liikemiehen vaimo siepattiin vuonna 2001 Paraguayssa. Sieppauksen kerrotaan kestäneen yli 60 päivää ja hänen vapauttamisekseen maksettiin jopa miljoona dollaria, eli nykyrahassa lähes 900 000 euroa.

Paikalliset viranomaisten syyttivät sieppauksesta poliittista Patria Librea -liikettä, jonka johdossa toimivat nyt Suomessa oleskelevat Juan Arrom, Anuncio Martí ja Víctor Colmán. Poliittiseen liikkeeseen on sittemmin yhdistetty myös aseellinen Ejército del Pueblo Paraguayo (EPP) -sissiryhmä. Patria Librea on kiistänyt väitteet.

Turvapaikka aluksi Brasiliasta

Osaltaan Arrom ja Martí kertoivat poliisin siepanneen heidät ja painostaneen tunnustamaan sieppauksen sekä hallituksen horjuttamisyritykset.

Brasilia myönsi miehille turvapaikan vuonna 2003, mutta poliittisen ilmapiriin muutosten takia maa lakkautti kolmikon pakolaisaseman myöhemmin.

HS vetoaa eri lähteisiin, joiden mukaan YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ehdotti miehiä Suomelle.

Miesten asianajajan Caroline Godoin mukaan, kolmikko ei voi enää palata kotimaahansa.

– He joutuivat siepatuiksi ja kidutetuiksi, minkä vuoksi heille myönnettiin alun perin turvapaikka. Pelko vainosta jatkuu edelleen, Godoi sanoo HS:lle.

Maahanmuuttovirastosta todetaan, ettei se kommentoi yksittäistapauksia.

Lue myös:

    Uusimmat