HS: Suomalaismiehellä ulosottovelkaa lähes 80 miljoonaa euroa – "Viivästyskorko juossut kohta 30 vuotta"

Suomessa on pieni joukko ihmisiä, joiden yhteenlasketut ulosottovelat yltävät satoihin miljooniin euroihin, kertoo Helsingin Sanomien selvitys.

Tiedot käyvät ilmi Helsingin ulosottoviraston antamista 36 velallisen tiedoista. 27 heistä on luonnollisia henkilöitä, loput yrityksiä ja yhteisöjä. Joukossa on taloussotkuista tunnettuja henkilöitä.

Tiedoista paljastuu, että heidän yhteenlaskettu velkasaldonsa on 491 miljoonaa euroa.

Katso video: Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä ulosoton asiakkaana vuosittain!

Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä on ulosoton asiakkaana vuosittain 2:12

"Viivästyskorko juossut kohta 30 vuotta"

Eniten ulosottovelkaa on selvityksen mukaan 53-vuotiaalla miehellä, jolta peritään lähes 80 miljoonaa euroa.

Potti on kertynyt enimmäkseen vahingonkorvaustuomioista konkurssipesille sekä omaisuudenhoitoyhtiölle.

Mies kertoo lehdelle, ettei usko pystyvänsä koskaan maksamaan summaa pois. Hänen mukaansa velat sijoittuvat 90-luvun alun tapahtumiin.

– Summat ovat kasvaneet tällaisiksi, koska viivästyskorko on juossut kohta 30 vuotta, hän kertoo lehdelle.

Lue myös:

    Uusimmat