HS: Olkiluoto kolmonen uhkaa viivästyä edelleen – Areva vaikeuksissa

Jo nyt vuosia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä oleva Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktori uhkaa viivästyä edelleen.

Helsingin Sanomien mukaan ranskalainen ydinvoimayhtiö Areva on ajautunut suuriin vaikeuksiin. Ranskan valtio omistaa Arevasta 86,5 prosenttia. Kaikkea ydinvoimaketjussa tekevä yhtiö on tehnyt viisi tappiollista vuotta peräkkäin ja se on konkurssin partaalla. 

Arevaa yritetään nyt pelastaa Ranskan valtion tuella. Reaktorin tilannut Teollisuuden Voima on vedonnut Euroopan komissioon, että se ottaisi huomioon suomalaisten huolet, kun komissio päättää, onko Arevalle kaavailtu Ranskan valtiontuki EU-sääntöjen mukaista. 

Olkiluoto kolmosen oli alun perin määrä valmistua vuonna 2009. Nyt tavoiteltu valmistumisaika on vuoden 2018 loppupuoli.

Lehden mukaan Suomessa pelätään, että vuosilla viivästynyt projekti saattaa viedä työmaalta  esimerkiksi osaavaa työvoimaa ja reaktorin valmistuminen voi lykkääntyä entisestään.

Lue myös:

    Uusimmat