HS: Noin 40 prosenttia kansanedustajien ja varallaolijoiden vaalirahoituksesta jää piiloon – eniten nimettömiä avustuksia keskustalla ja kokoomuksella

Kevään vaaleissa valittujen kansanedustajien ja varasijalle jääneiden kampanjarahoituksesta noin 40 prosenttia on tullut tuntemattomista lähteistä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lehti kävi läpi 200:n valituksi tulleen ja 77 varasijalle jääneen vaalirahailmoitukset.

Tuen lähteitä jää piiloon, koska lahjoittaja on kerrottava vain, jos tuen suuruus on 1 500 euroa tai enemmän.

Ehdokkaat saivat pieniä lahjoituksia tuntemattomista lähteistä yhteensä noin neljä miljoonaa euroa. Suurin piiloon jäävä tukipotti eli 1,6 miljoonaa euroa tuli yrityksiltä. Ilmoituskynnyksen ylittäviä lahjoituksia tuli yrityksiltä vain noin 336 000 euroa.

Yksityishenkilöiltä kertyi pieniä lahjoituksia 1,4 miljoonaa euroa. Vaalirahailmoituksessa lahjoitukset on jaoteltava tukilähteiden mukaan.

HS:n selvityksen perusteella suurin rooli tuntemattomiksi jäävillä tukijoilla oli kokoomuksen ja keskustan kampanjoissa. Nämä puolueet saivat eniten yritysten pieniä lahjoituksia.

Nimettömiä avustuksia kertyi keskustalle 53 prosenttia ja kokoomukselle 48 prosenttia ehdokkaiden kaikesta rahoituksesta. 

Lue myös:

    Uusimmat