HS: Niinistön ilmoitus ei muuttanut SDP:n suunnitelmia – "Nimitämme oman ehdokkaamme, kun on sen aika"

Orpo ei pidä Niinistön ilmoitusta epäluottamuslauseena 2:02

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on yhä sitä mieltä, ettei puolue lähde presidentti Sauli Niinistön tueksi ensi vuoden presidentinvaaleissa.

– SDP puolueena asettaa oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin. Nimitämme oman ehdokkaamme, kun on sen aika, kertoo Rinne Helsingin Sanomille.

Niinistö ilmoitti tänään tavoittelevansa jatkokautta presidenttinä, mutta ei kokoomuksen ehdokkaana vaan valitsijayhdistyksen kautta. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kuitenkin kertoi, että Niinistö on kokoomuksen ehdokas vaaleissa.

SDP:n tilanne presidenttiehdokkaan suhteen on ollut auki pitkälti siksi, että puolue ja mahdolliset ehdokkaat ovat odotelleet Niinistön ilmoitusta. Eero Heinäluoma ehti kertaalleen jo kieltäytyä kunniasta, mutta Heinäluoma lupasi ilmoittaa kannastaan uudelleen viikon sisällä.

Muita kieltäytyjiä ovat puheenjohtaja Rinne sekä entinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Edellisissä presidentinvaaleissa SDP:n ehdokkaana ollut Paavo Lipponen jäi kannatuksellaan Niinistön, vihreiden Pekka Haaviston ja keskustan Paavo Väyrysen jalkoihin.

Haavisto on myös nyt vihreiden presidenttiehdokkaana, keskusta luottaa Matti Vanhaseen. Vasemmistoliiton ehdokas on Merja Kyllönen, ja toinen europarlamentaarikko Nils Torvalds on ilmoittanut olevansa RKP:n käytettävissä, ellei puolue löydä toista ehdokasta.


Lue myös:

    Uusimmat