HS: Laura Malmivaara puhuu erostaan ohjaaja Aku Louhimiehen kanssa: "Ensimmäinen joulu ilman lapsia oli varmasti vaikein"

Näyttelijä Laura Malmivaara kertoo Helsingin Sanomissa, että on löytänyt kirjoittamisesta keinon purkaa omia ajatuksiaan.

Kahdeksan vuotta sittenLaura Malmivaara erosi ohjaaja Aku Louhimiehestä, jonka kanssa hänellä on kaksi yhteistä lasta. Helsingin Sanomien haastattelussa Malmivaara kertoo, ettei eroaminen ollut helppoa.

– Ensimmäinen joulu ilman lapsia oli varmasti vaikein. Perheen malli ja se elämä, mitä ei enää ole, tulevat jouluna suoraan silmille, Malmivaara kertoo Helsingin Sanomille.

Malmivaara oli naimisissa Louhimiehen kanssa yhdeksän vuoden ajan. Louhimies nousi otsikoihin, kun eturivin näyttelijät nostivat esille Louhimiehen työskentelymetodit. Louhimies julkaisi myöhemmin oman vastineensa, ja pyysi myös julkisesti anteeksi Jussi-gaalan puheessaan. Helsingin Sanomille Malmivaara kertoo, että on läheinen entisen aviomiehensä kanssa.

– Tunnemme toisemme todella hyvin. Ihminen tarvitsee läheisiä. Tämä aika on ihan tarpeeksi raakaa muutenkin. On parempi keskittyä elämään, Malmivaara kommentoi suhdettaan Louhimieheen sekä kohua ohjaajan ympärillä.

Näyttelemisen ohella Malmivaara työskentelee käsikirjoittajana sekä valokuvaajana. Helsingin Sanomille Malmivaara kertoo, että kirjoittamisesta on ollut apua eron käsittelemisessä.

– Kirjoittaminen on tullut eron jälkeen vahvemmin tapana purkaa ajatuksia. Luulen, että se on aika tyypillistä, että ulkoistaa ne tunteet, Malmivaara kertoo lehden haastattelussa.

Lue myös:

    Uusimmat