HS: Käpyläläisasunnosta kuului kiroilua ja meteliä sekä huudahdus: "Juokse nopeasti" – aseella uhannut mies kuoli poliisin luoteihin

Ennen kuin poliisioperaatio yksityisasunnossa Helsingissä käynnistyi, asunnosta kuului meteliä ja huudahdus: "Juokse nopeasti", Helsingin Sanomat uutisoi.

Mies kuoli poliisin luotiin yksityisasunnossa lauantaina Helsingin Käpylässä. Poliisi oli kutsuttu asuntoon kotihälytystehtävää varten, koska asunnosta oli kuulunut tappelun ääniä.

Ennen poliisien tuloa asunnosta oli poistunut kaksi naista. Poliisi joutui käyttämään etälamautinta asunnossa olleeseen mieheen, jonka jälkeen mies oli uhannut poliisia aseella ja poliisi ampui miestä kaksi kertaa. Mies menehtyi tapahtumapaikalle.

Asunnosta kuului meteliä

Helsingin Sanomien haastatteleman naapurin mukaan asunnosta kantautunut meteli oli kuulostanut kiroilulta ja "hulinalta." Hänen mukaansa vuokra-asunnon asukkaat ovat vuosien varrella vaihtuneet, mutta nimi ovessa on säilynyt samana.

Yksi asukkaista kertoi Helsingin Sanomille kuulleensa miehen äänen huutaneen "juokse nopeasti" ja naisen pinkoneen alas portaikkoa kohti kerrostalon ulko-ovea. Poliisit tulivat paikalle myöhemmin.

Naapurien mukaan poliisi on etsinyt talosta ja sen pihapiiristä aiemminkin tänä vuonna jotain. 

Poliisin aseenkäytöstä aloitetaan esitutkintalain mukainen selvitys, josta on luvattu tiedottaa tällä viikolla lisää.

Lue myös:

    Uusimmat