HS-gallup: Potkut pelottavat yhä useampaa pomoa

Työpaikan menettäminen pelottaa yhä useampaa ylempää toimihenkilöä, selviää Helsingin Sanomien gallupista.  

Joka kolmas kyselyyn vastanneesta ylemmästä toimihenkilöstä pelkää nyt saavansa potkut lähivuosien aikana, kun vuosi sitten pelkääjiä oli 30 prosenttia. Ylempiä toimihenkilöitä ovat esimerkiksi asiantuntija- ja johtotehtävissä toimivat henkilöt.  

Myös alemmista toimihenkilöistä potkuja pelkää noin kolmasosa, mutta määrä on laskenut kymmenellä prosenttiyksiköllä viime vuodesta. Työntekijöiden vastaava osuus on puolestaan pudonnut kolmanneksesta neljännekseen.  

Kaikista vastaajista joka toinen työelämässä oleva uskoo olevansa turvassa potkuilta. Joka neljäs uskoo kuitenkin taloustilanteensa heikkenevän.  

TNS Gallupin toteuttamaan kyselyyn vastasi joulukuussa 1 100 ihmistä. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä.  

Lue myös:

    Uusimmat