Hovi päätti vapauttaa vaaralliseksi todetun rikollisen, päätösperustelu salainen – mies tappoi kuntavaaliehdokkaan Raisiossa, taustalla myös puukotus kasvoihin

Helsingin hovioikeus on päättänyt vapauttaa miehen, joka tappoi kuntavaaliehdokkaan Raisiossa vuonna 2017. Väkivaltahistorian takia hänet oli määrätty istumaan rangaistuksensa päivästä päivään.

Turun hovioikeus tuomitsi vuonna 1975 syntyneen miehen kahdeksaksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen taposta. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrinsa omaisille yhteensä 50 000 euroa kärsimyskorvauksia.

Hovioikeuden mukaan mies teki henkirikoksen alentuneesti syyntakeisena.

Rikos tapahtui huhtikuussa 2017 Raisiossa. Uhriksi joutui tekijälle entuudestaan tuntematon keski-ikäinen perussuomalaisten kuntavaaliehdokas ravintolassa syntyneen sanaharkan jälkeen.

Henkirikos tallentui valvontakameraan.

Mies oli ensin häirinnyt ravintolassa uhriaan ja tämän naisystävää. Ravintolan ulkopuolella mies kaivoi esiin kaasusumuttimen sekä puukon ja lähti uhriaan kohti.

Uhri löi miestä kerran nyrkillä. Tämän jälkeen mies suihkutti uhrinsa kasvoille kaasua, löi tätä nyrkillä ja puukotti neljä kertaa.

Mies kuoli sairaalassa vammoihinsa.

Puukottanut ennenkin

Ennen henkirikosta tuomittu oli syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn Raumalla. Tuolloinkin rikos kohdistui tuntemattomaan mieheen, jonka mies tapasi ravintolassa.

Mies puukotti tuolloin uhriaan kasvoihin. 

Raision tapahtumien jälkeen oikeus passitti miehen mielentilatutkimukseen ja sen yhteydessä tehtävään vaarallisuusarvioon.

Mies todettiin alentuneesti syyntakeiseksi ja erittäin vaaralliseksi muiden ihmisten terveydelle ja hengelle.

Oikeus passitti miehen istumaan koko tuomionsa vankilassa. Tavallisesti rikoksenuusijat vapautuvat suoritettuaan kaksi kolmasosaa vankeustuomiostaan.

Jos oikeus määrää tuomitun istumaan koko rangaistuksensa vankilassa, hänen pitää istua tuomiostaan käytännössä viisi kuudesosaa.

Helsingin hovioikeuden päätöksen mukaan kuntavaaliehdokkaan tappanut mies vapautuu ehdonalaiseen vapauteen kesäkuussa 2024, eli reilun puolentoista vuoden kuluttua. Tuolloin hän on ollut vankilassa reilut kuusi vuotta, eli viisi kuudesosaa koko tuomiostaan.

Vapauttamispäätös salainen

Tuomioistuimet määräävät vakavien väkivaltarikosten uusijoita vaarallisuusarvioon keskimäärin 10–20 kertaa vuosittain.

Helsingin hovioikeus määräsi vapauttamispäätöksen pääosin salaiseksi 60 vuodeksi, joten asiakirjasta ei ilmene perusteluja vapauttamiselle.

Hoviokeus kuuli asiassa tuomitun itsensä lisäksi Rikosseuraamuslaitosta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta.


OIKAISU 9.11. kello 17.15: Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, hovioikeus ei päättänyt vapauttaa vankia ennenaikaisesti. Jutussa oli laskettu vapautuminen väärän vuoden mukaan. Mies ei siis vapaudu puolen vuoden kuluttua istuttuaan rangaistuksestaan kaksi kolmasosaa, vaan puolentoista vuoden kuluttua, jolloin hän on suorittanut tuomiostaan viisi kuudesosaa. 

Lue myös:

    Uusimmat