HopLopissa työskennellyt putosi 3,5 metriä ja sai aivovamman – yritykselle kymmenien tuhansien sakot työturvallisuuden laiminlyönnistä

Sisäleikkipuisto HopLopissa Espoossa työskennellyt mies sai kallonmurtuman ja aivovamman pudottuaan leikkirakennelmasta betonilattialle maaliskuussa 2017. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi sakkotuomiot sekä kahdelle HopLopin esimiehelle että HopLopille yrityksenä työturvallisuuden valvonnan laiminlyömisestä.

Mies oli ollut työparin kanssa leikkirakennelmassa, jossa oli suojaamattomia aukkoja eikä heillä ollut käytössä turvavaljaita. Hän oli pudonnut 3,5 metrin matkan betonilattialle ja saanut sen seurauksena leikkausta vaatineen kallonmurtuman ja aivovamman, josta seurasi myös epilepsia. 

Miehen parina työskennellyt toinen mies kertoi, että ennen putoamista aivovamman saaneelle miehelle oli tullut huono olo. Putoamisen varsinainen syy ei oikeudessa selvinnyt.

Palkattiin tekemään töitä maan tasalla

HopLopissa työskennellyt mies oli alun perin palkattu vuokratyöntekijänä tekemään maan tasalla tapahtuvia töitä.

Kyseisessä HopLopissa esimiehenä toimineet kaksi miestä sanoivat oikeudessa, että miehen ei ollut tarkoitus työtehtävissään nousta yli kahta metriä korkeammalle, sillä se oli paikalla olleiden kiinalaisten työntekijöiden tehtävä.

Oikeudessa kiisteltiin siitä, olivatko esimiehet kieltäneet kyseisestä työntekijää nousemasta rakennelmiin ja toisekseen siitä, olivatko he ohjeistaneet työntekijää turvavaljaiden käyttöön.

30 000 euron sakot

Rakennelmasta pudonnut mies sanoi, että häntä ei oltu erikseen kielletty nousemasta rakennelmiin, eikä myöskään oltu ohjeistettu valjaiden käyttöön. Oikeudessa kävi ilmi, että mies oli kyllä saanut opastusta työturvallisuuteen, mutta hänen mukaansa siinä ei käsitelty korkealle nousemista. Itse onnettomuusviikosta mies ei muista paljoakaan.

Onnettomuuden jälkeen HopLop oli muuttanut ohjeistustaan niin, että valjaita oli käytettävä aina, jos työskenteli lattiatasoa ylempänä.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi tuomiossaan viime viikolla, että sekä espoolaisen HopLopin operatiivinen johtaja että paikalla ollut työnjohtaja laiminlöivät velvollisuuksiaan työturvallisuusohjeiden suhteen. Molemmat saivat 80 päiväsakkoa. Lisäksi HopLop määrättiin maksamaan 30 000 euroa yhteisösakkoa työturvallisuusrikoksesta.

Lue myös:

    Uusimmat