Honkonen ei hae keskustan puheenjohtajaksi – asettuu ehdolle eurovaaleissa

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen ei aio tavoitella puheenjohtajan eikä varapuheenjohtajan paikkaa ensi kesän puoluekokouksessa. Hän kertoi asiasta perjantaina eduskunnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Sen sijaan Honkonen aikoo asettua ehdolle eurovaaleissa ja keskittyä tänä keväänä täysillä EU-vaalityöhön. 

Hän huomautti pyrkineensä puheenjohtajan tehtävään jo kerran aiemmin, vuonna 2020. Nyt hän sanoi olevansa sellaisessa vaiheessa poliittista uraansa, että kokee Euroopan parlamentin työn ajankohtaisemmaksi ratkaisuksi sekä itsensä että suomalaisten puolesta tehtävän työn kannalta.

– Tottakai keskustan puheenjohtajan, niin kuin muidenkin merkittävien suomalaisten puoluejohtajien tehtävä, on vaativa ja mielenkiintoinen. Mutta uskon, että siihen saadaan hyvä tekijä, vaikka itse en sitä nyt tavoittelekaan tällä kertaa.

Honkonen sanoi kokevansa, että europarlamentaarikon tehtävä olisi vaikea yhdistää myös puolueen varapuheenjohtajan tehtävään.

– Se kuitenkin edellyttää useisiin eri kokouksiin osallistumista viikoittain täällä kotimaan päässä. Ja kuitenkin lähtökohtaisesti istuntopäivät niin Brysselissä kuin Strasbourgissa edellyttävät läsnäoloa siellä.

Moni harkitsee ehdokkuutta

Keskustan puheenjohtaja vaihtuu kesäkuussa Jyväskylän puoluekokouksessa, sillä nykyinen puheenjohtaja Annika Saarikko ilmoitti helmikuun puolivälissä, ettei hän tavoittele enää jatkoa.

Puheenjohtajakisaan ei ole ilmoittautunut toistaiseksi yhtään ehdokasta. Ehdokkuutta on sen sijaan kertonut harkitsevansa joukko puolueen keskeisiä nimiä, kuten entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen, häntä tuurannut Mikko Savola, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli sekä puolueen varapuheenjohtajista Markus Lohi ja Hilkka Kemppi.

Honkonen sanoi toivovansa "rapsakkaa" puheenjohtajavaalia, jossa keskustellaan perusteellisesti puolueen linjasta. Hän huomautti, että tänään julkaistussa Ylen puoluekannatusmittauksessa keskustan kannatus oli noussut.

– Nyt, kun äärivasemmalla ja äärioikealla otetaan yhteen ja Suomi on ajettu lähes polvilleen, on isot lakot tulossa ja taloussuhdanne osoittaa vain alaspäin, niin tällaiselle maltilliselle keskustavaihtoehdolle on politiikassa selvästi tilaa.

Lue myös:

    Uusimmat