Koronan kolmas aalto iski Hongkongiin rikkaiden suosimien tanssiklubien kautta.
Maskien käyttöä ja turvavälien noudattamista on kaupungissa vahdittu sakkojen ja jopa vankeuden uhalla, mutta näillä klubeilla turvallisuustoimia ei ole noudatettu.
Kyseiset klubit ovat varakkaan väen paikkoja: klubien vuosijäsenyys voi nousta yli miljoonaan euroon.
Tartuntojen jäljittämistä vaikeutti aluksi se, etteivät tanssiklubien tunnetut jäsenet myöntäneet käyneensä klubeilla.
Tanssiklubeilta koronaviruksen saaneiden listalta löytyy muun muassa paikallisia kiinteistöalan johtajia ja näyttelijöitä.
Klubit ovat epämääräisessä maineessa. Asiakaskunta koostuu pääsääntöisesti eläköityneistä henkilöistä, ja tanssinopettajat ovat yleensä melko nuoria.
Tanssiklubien tartuntaketju on kasvanut noin 750 henkilöön, mikä vastaa jo yli kymmentä prosenttia kaikista kaupungissa havaituista koronavirustapauksista.
Kolmannen aallon tapauksista tanssiklusteri kattaa yli kuusikymmentä prosenttia, ja se on myös synnyttänyt 27 pienempää tartuntaklusteria.
Aallon takia koulut siirtyivät taas etäopetukseen ja virkamiehet etätöihin.
Siinä missä muualla maailmassa yhtä pienet tartuntaluvut olisivat juhlan aihe, pienikin klusteri voi tehdä merkittävää tuhoa maailman tiheimmin asutussa kaupungissa.
Vaikka Manner-Kiinan hallinnon virallisista tiedotteista voisi muuta päätellä, ei koronavirus ole vieläkään täysin kadonnut Kiinasta. Hongkongin koronavirustartunnat eivät näy Manner-Kiinan virallisissa koronatartuntaluvuissa, sillä Manner-Kiinan viranomaiset eivät laske erityishallintoalueen tartuntalukuja osaksi Kiinan tartuntamääriä.
Tiukat rajoitukset joulun alla
Joulun aikaan Hongkongin ravintolat saavat olla auki vain kuuteen asti ja yhdessä pöydässä saa olla korkeintaan kaksi asiakasta. Baarit, elokuvateatteri ja urheilupaikat ovat kokonaan kiinni.
