Homekoirien suosio kosteusvaurioiden tunnistamisen apuna kasvaa. Milloin homekoiraa kannattaa käyttää, ja voiko sen antamiin merkkeihin luottaa?
Homekoirat on tarkoitettu paikantamaan alueita, joista homeenhaju tulee huoneistoon. Home-epäilyjen lisäksi koiria käytetään nykyään myös ennaltaehkäisevässä mielessä.
– Koirien käyttö asuntokauppojen yhteydessä on yleistynyt reippaasti sekä ostajien että myyjien puolelta. Myyjän vastuu painaa, ja myyjät haluavat varmistaa, ettei asunnossa ole hometta, kertoo Suomen Homekoirayrittäjät ry:n perustaja ja puheenjohtaja Jussi Grönman.
Hän on työskennellyt alalla vuodesta 2006.
– Tuolloin yrittäjiä oli alle kymmenen, mutta nykyään heitä tulee toistakymmentä lisää joka vuosi.
Grönman perusti yhdistyksen vuonna 2013 ja lähti kehittämään homekoirille tasotarkastusjärjestelmää. Yhdistyksen tavoitteena on saada homekoirista virallisesti hyväksytty tutkimusmenetelmä.
Tasotarkastusjärjestelmä toteutettiin osin valtion rahoittamana. Tasotarkastuksen läpäiseminen on Grönmanin mukaan tällä hetkellä ainoa tae kuluttajille siitä, että koira osaa työnsä ja on luotettava tutkimuksissa.
– Mikäli koira selvittää tarkastuksen, selviää se töistäkin. Pidän koulutettuja homekoiria hyvin varmana tutkimusmenetelmänä, Grönman toteaa.
– Tasotarkastusjärjestelmä käydään läpi joka toinen vuosi, kunnes koira täyttää kahdeksan. Kaikki tarkastajat ovat virkakoirien ohjaajia, vaikka he eivät tätä teekään virkakuntansa puolesta vaan puhtaasti harrastuspohjalta.
Tasotarkastusjärjestelmän läpäisemisen ehdoton kriteeri on, ettei virheellisiä ilmaisuja saa tulla. Silti koirien kanssa on syytä muistaa tietyt perusasiat.
– Kun ollaan tekemisissä elävän eläimen kanssa, on syytä muistaa, ettei 100-prosenttista varmuutta voi olla. Noin 1–2 prosentissa tapauksista home saattaa jäädä koiralta huomaamatta.
On myös syytä muistaa, ettei homekoira riitä ainoaksi tutkimusmenetelmäksi. Se paikantaa homeenhajun lähteen, mutta sen jälkeen jatkotutkimukset ovat aina tarpeen.
– Koira ei kirjoita raporttia tai korjaa vaurioita.
Uusimmat
-
20:09
Lätkälegendojen pojilla kulkee – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
19:52
KKO: Luottoyhtiöt peittelivät luoton todellisia kustannuksia – maksuja voi periä takaisin
-
19:35
Eronneella Tori Spellingillä lämpimät välit ex-mieheensä: "Hän on minun suurin tukijani"
-
19:31
Ainakin seitsemän kuollut hurrikaani Miltonin ja sen aiheuttamien tornadojen seurauksena – MTV seuraa
-
19:28
MTV seuraa: Ranska ja Italia vaativat Israelilta selitystä rauhanturvaajien tukikohdan tulituksesta
-
19:25
Suomalaiskomeetta: NHL-debyytti ensi yönä
-
19:25
MTV hurrikaanituhojen keskellä: Paikallisilta painava viesti valheita syytävälle Trumpille
-
19:17
Oulussa iso käänne – KHO hylkäsi yli 10 miljoonan euron stadionhankkeen valitukset
-
19:17
Suomalainen Maarit sinnitteli läpi hurrikaanin Floridan-kodissaan: "Kaikkien puhelimet alkoivat huutaa"
-
19:16
Koiralenkillä olleen maailmanmestarin kimppuun hyökättiin – se ei päättynyt kauniisti
-
19:13
Kirjallisuuden Nobel eteläkorealaiselle Han Kangille – kieli on kaunista mutta aiheet jopa raakoja, luonnehtii suomalaiskustantaja
-
19:13
Tunteet kiehuivat eduskunnan kyselytunnilla – "Vesi ei saa joutua ulkomaisiin käsiin"
-
19:02
Yksi kiistanalainen piirre herättää huolta SM-liigassa – asiantuntija: "Tuottaa loukkaantumisia!"
-
19:01
Tämä kustannus yllätti Meidän remppa -pariskunnan
-
18:46
Näin suuren osan Suomea Milton-myrsky peittäisi
-
18:41
Fortumin Rauramo: Epäilyttäviä droneja ja ihmisiä pyörii toimipaikkojemme lähellä
-
18:39
Ulkoministeri Valtonen meni perussuomalaisten kuultavaksi YK:n Israel-äänestyksestä
-
18:10
Tv-kokki Sami Garam kertoo äkillisestä sairastumisestaan – huomasi itsessään erikoisia oireita: "Se oli niin nopeaa"
-
18:01
SM-liigaseura teki hankinnan Jokereista
-
17:57
Ilona riepotteli Suomea, sähköttä oli enimmillään yli 32 000 kotitaloutta – MTV seurasi syysmyrskyä
-
Lataa lisää