Hollywood-tähti katuu seksikkäitä asuvalintojaan: "Ei olisi tarvinnut olla kyse vartalostani"

Jessica Biel toivoo, että olisi ilmaissut itseään muunkin kuin seksikkyyden kautta.

Hollywood-tähti Jessica Biel, 37, kertoo tuoreessa In Style -lehden haastattelussa katuvansa nuoruuden vaatevalintojaan. Lehti laittoi näyttelijättären keskustelemaan pukeutumisestaan yhdessä näyttelijä Ellie Bamlerin kanssa, joka oli aiemmin tunnustautunut Bielin suureksi faniksi.

Näyttelijäkaksikon keskustelun aikana Bieliltä kysyttiin, mitä hän olisi toivonut tietävänsä muodista hänen uransa alkuaikoina.

– Toivon, että olisin kokeillut erilaisia tyylejä, enkä pyrkinyt seksikkyyteen koo ajan. Minusta tuntuu, että jos katsoo aikaisempia valintojani, niin asuissani ei olisi tarvinnut ole kyse vartalostani, Biel totesi.

– Tiedän, että siltä nuorena tuntuu, mutta se on silti asia, jonka toivoisin tehneeni toisin, Biel kertoi.

Biel julkaisi taannoin kuvan itsestään uransa alkuajoilta. Tuolloin hän naureskeli rusketusrajoilleen.

– Muistelen aikaa, jona kauden kuumimmat osusteet olivat näkyvät rusketusrajat ja hämmentyneeltä näyttäminen, Biel kirjoitti kuvan yhteydessä.

Lähteet: In Style, Instagram

Lue myös:

    Uusimmat