Hoitoon Viroon? Näin se onnistuu
Tallinnassa voi paitsi kierrellä kaupoissa ja vanhassa kaupungissa, hoitaa terveyttä.
Suomalaiset ovat tottuneita käyttämään virolaisia palveluita kaupoista kauneudenhoitoon. Nyt lomamatkaan voi yhdistää myös terveydenhoidon, sillä Suomessa vuoden alussa voimaan astuneen EU-potilasdirektiivin lähtökohtana on, että terveyspalveluja saa hakea vapaasti toisesta EU-maasta ja kustannuksiin voi hakea Kela-korvausta.
Virolainen terveydenhoitoalan Medicine Estonia -organisaatio listasi viisi vinkkiä onnistuneeseen matkaan.
Ennakoi tarpeet
Milloin olet viimeksi käynyt näöntarkastuksessa tai hammaslääkärissä? Leikkausten kaltaiset isommat toimenpiteet vaativat pidempää matkaa, mutta esimerkiksi erilaiset terveystarkastukset hoituvat parissa tunnissa.
Ajan saa Virossa nopeasti. Esimerkiksi silmälääkäriin pääsee usein jopa samana tai seuraavana päivänä. Aika kannattaa kuitenkin aina varata etukäteen.
Tutustu palveluntarjoajiin
Virossa toimii useita tasokkaita ja nykyaikaisia klinikoita, joissa on osaava ja kielitaitoinen henkilökunta. Hoitoa saa usein myös suomen kielellä, ja monet klinikat voivat auttaa matkajärjestelyissä.
Tietoa ulkomailla hoitoon hakeutumisesta saa Kelan rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteestä. Virolaisklinikoiden yhteystiedot löytyvät virolaisen terveydenhoitoalan organisaatio Medicine Estonian verkkosivuilta. Tarkempia tietoja saa ottamalla suoraan yhteyttä klinikoihin.
Varmista Kela-korvattavuus
Toisessa EU-maassa saatuun hoitoon saa Kela-korvausta samoin perustein kuin jos hoito olisi saatu Suomen yksityisessä terveydenhuollossa. Näin ollen esimerkiksi hammaslääkärikäynti Virossa korvataan samoin periaattein kuin Suomessakin.
Koska eri hoitoja koskevat korvausperusteet ovat erilaisia, ota selvää hoidon Kela-korvattavuudesta jo etukäteen.
Ennakkoluvalla vai ilman?
Hoitoon voi hakeutua myös Kelalta haettavalla EU-asetuksen mukaisella ennakkoluvalla. Silloin hoidosta maksaa itse vain asiakasmaksun. Ilman ennakkolupaa Kela-korvausta voi hakea jälkikäteen.
Myös matka- ja oleskelukustannuksiin voi saada korvausta. Lupa myönnetään esimerkiksi silloin, kun hoitoa ei voida järjestää määräajassa Suomessa.
Pyydä oikeanlainen resepti
Ulkomailla kirjoitetulla reseptillä saa lääkkeitä myös Suomessa, kunhan määräys sisältää sosiaali- ja terveysministeriön vaatimat tiedot ja määrätyillä lääkkeillä on Suomessa myyntilupa.
Lähde: Medicine Estonia
Kuva: Colourbox.com
Viro houkuttaa suomalaispotilaita
MTV Uutiset kertoi elokuussa 2014, että Viron terveydenhoidossa houkuttavat halvemmat hinnat ja lyhyemmät jonot.
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää