Mainos

HKScanin uusi toimitusjohtaja uudistaa yhtiön toiminnan: "Perusliiketoiminta ei ole nyt hallussa"

1:33
Lihayhtiö HKScan aloittaa yt-neuvottelut.

Useita vuosia tappiota tehneen HKScanin kriisi syvenee entisestään. Yhtiön viime vuoden tulos painui jo lähes 48 miljoonaa euroa tappiolle.

Kolmatta päivää toimitusjohtajana olevan Tero Hemmilän mukaan yhtiö kaipaa nyt isoja uudistuksia. 

– Perusliiketoiminta ei ole aivan hallussa tänä päivänä ja yhtiön päätöksenteko ei ole riittävän nopeaa ja tehokasta. Nämä on ehdottomasti korjattava, että pääsemme eteenpäin.

Hemmilän mukaan kyse on muun muassa siitä, osaako HKScan kaupallistaa sen koko raaka-ainepotin. 

– Näen siinä tällä hetkellä hitautta ja sitä, ettei koko raaka-ainetta otetan huomioon.  

HKScan arvioi, että sen nykyinen tehostamisohjelma alkaa tuottaa tulosta tänä vuonna. Yhtiön mukaan globaalin lihankulutuksen ennustetaan kasvavan tulevina vuosina. HKScanin talousjohtaja Mikko Forsellin mukaan kotimarkkinoilla kulutus keskittyy siipikarjaan.

– Se on tärkeä osa meidän liiketoimintaa. Myös ruokavalmisteet ovat kasvussa, ja siinä meidän asema on sellaisella tasolla, että meidän on hyvä kasvattaa sitä myös jatkossa.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja