HK Ruokatalon myynti nelinkertaistui

HK Ruokatalon lihamyynti kotimaassa ja Baltiassa veti hyvin viime vuonna. Yhtiön voitto rahoituserien jälkeen nelinkertaistui 19,2 miljoonaan euroon.

Vaikka eläintaudit riivasivat Eurooppaa ja Suomessa löytyi joulukuussa ensimmäinen BSE-tautiin sairastunut lehmä, suomalaisille liha ja jalostetut lihatuotteet maistuivat. Jo totuttuun tapaan kuluttajat siirtyivät kuitenkin edelleen naudanlihasta siipikarjan lihaan. Myös vienti lisääntyi.

HK Ruokatalon näkemyksen mukaan hullun lehmän taudista keskustelu Suomessa käytiin jo ennen omaa tautitapausta ja suurimmat muutokset kulutustottumuksissa tapahtuivat jo silloin.

Edes vuoden viimeisen neljänneksen luvuissa BSE-vaikutuksia ei ole: se meni edellisjaksojen tapaan ja tavoitteet jopa ylitettiin. Viime vuonna HK:sen siipikarjanlihan kysyntä lisääntyi 10 prosenttia. Naudanlihassa mentiin 6,5 prosenttia alaspäin. HK:n liikevaihto kasvoi 15 prosenttia.

Konserni kävi jälleen yritysostoksilla, mikä selittää osan noususta. Kaikkiaan myyntiä kertyi 585 miljoonaa euroa.

Hyvin vetäneen myynnin lisäksi kannattavuutta kohensi toimintatapojen trimmaaminen. HK:n mukaan uusi malli on tehty yhteistyössä työntekijöiden kanssa.

Toimintaan haetaan lisää tehokkuutta myös alkaneena vuonna. Kotimaassa lihan kysynnän odotetaan jatkuvan vakaana; siipikarjanlihan kysynnän kasvu jatkuu ja ihmiset siirtyvät entistä pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin. Se tietää hyvää myös omistajille.

Kun raaka-aineiden hintojen kansainvälinen lasku on pudottanut tuottajahintoja myös meillä, tuo se lisää marginaalia pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin ja lisää voittoja.

HK:n hallitus ehdottaa, että viime vuodelta maksettaisiin osinkoa 17 senttiä osakkeelta. Vuonna 2000 HK:n voitto rahoituserien jälkeen oli 4,6 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 28.2.2002)

Lue myös:

    Uusimmat