HK:n Euran-tehtaalla ei viitteitä salmonellasta

Kaikki Elintarviketurvallisuusviraston ottamat salmonellanäytteet ovat olleet negatiivisia, eikä merkkejä laiminlyönneistä ole löydetty. Suomalainen siipikarja on tuontikiellossa Venäjällä salmonellaepäilyn vuoksi.

HK Ruokatalon Euran-tehtaalta ei ole löytynyt viitteitä salmonellasta. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira teki eilen tarkastuksia tehtaalla. Tarkastajat perehtyivät kirjanpitoon ja käytäntöihin ja selvittivät, onko kaikkia lakeja ja ohjeita noudatettu.

- Emme todenneet mitään merkkejä siitä, että tutkimuksia olisi jätetty tekemättä. Kaikki näyttäisi menneen sääntöjen mukaan, sanoo yksikönjohtaja Osmo Mäki-Petäys.

Lakisääteisten näytteiden lisäksi tehtaan omavalvonnassa on otettu runsaasti ylimääräisiä näytteitä.

- Kaikki näytteet ovat olleet negatiivisia. Olisi aika ihmeellistä, jos salmonella olisi peräisin sieltä.

Salmonellaselvitykset aloitettiin toissapäivänä sen jälkeen, kun uutistoimisto Itar-Tass kertoi, että suomalaisesta siipikarjasta on löydetty salmonellaa ja siipikarja on asetettu tuontikieltoon.

Mäki-Petäyksen mukaan Evira ja maatalousministeriö odottavat Venäjän viranomaisilta vastausta lähettämäänsä kirjeeseen, jossa todetaan, ettei salmonellaa ole tänä vuonna esiintynyt Suomessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat