Suomalainen frisbeegolfosaaminen sekä kisaradalla että sen ulkopuolella kulminoituu heinä-elokuun MM-kisoihin Nokialla ja Tampereella.
Frisbeegolfin maailmanmestaruuskilpailuihin on nelisenkymmentä päivää aikaa, ja enää on aikaa viimeistelylle.
– Tahti vain kiihtyy tästä. Useimpina aamuina tulee herättyä ennen kellonsoittoa, kun tapahtuma on mielessä, kilpailujohtaja Jussi Meresmaa kertoo STT:lle.
MM-kilpailut järjestetään heinä–elokuun taitteessa ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella, kun lajin himoituimmasta tittelistä kilpaillan Nokian jäähallia ympäröivissä puistoissa sekä Tampereen frisbeegolfkeskuksessa.
Meresmaan tavoitteena on järjestää lajihistorian suurin spektaakkeli, eikä se ole ilmaista.
– Tuotantobudjetti on noin miljoona euroa, eli kolminkertainen Euroopan avoimiin verrattuna. Arviomme mukaan katsojia on tulossa enemmän kuin aiemmin.
Kilpailusivuston mukaan katsojaluvun odotetaan nousevan yli 25 000:een.
Vaikka frisbeegolfin suosion räjähdysmäisestä kasvusta on puhuttu Suomessa paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana, paikalle pyrkivien ihmisten määrä on yllättänyt järjestävän tahon.
– Meillä oli tavoite myydä lippuja 100 000 eurolla, ja se ylittyi marraskuussa.
