Yhdysvallat 2012. Ohjaus: Sacha Gervasi. Käsikirjoitus: John J. McLaughlin - Stephen Rebellon kirjan “Alfred Hitchcock and the Making of Psycho” pohjalta. Tuotanto: Alan Barnette, Joe Medjuck, Tom Pollock, Ivan Reitman, Tom Thayer. Kuvaus: Jeff Cronenweth. Leikkaus: Pamela Martin. Musiikki: Danny Elfman. Pääosissa: Anthony Hopkins, Helen Mirren, Scarlett Johansson, Jessica Biel, Danny Huston, Michael Stuhlbarg, Michael Wincott, James D’Arcy. Kesto: 98 min.
Alfred Hitchcockin edellä aikaansa ollutta neroutta ei kiellä kukaan. ”Hitch” oli jännityksen mestari, joka osasi liikutella suurten massojen tunteita ja tunnelmia kuin kapellimestari konsanaan.
Jokainen uusi Hitchcock-elokuva oli Tapaus isolla T:llä. Ohjaaja tiesi myös miten markkinoida elokuviaan – todisteeksi tästä sopii Sacha Gervasin uutuuselokuva Hitchcock (2012).
Hitchcock kertoo ohjaajan tunnetuimman teoksen, Psykon (1960), tekemisen värikkäistä vaiheista. John J. McLaughlinin käsikirjoitus pohjaa Stephen Rebellon kirjaan, josta löytyy yllin kyllin tosielämän draaman aineksia.
Vanhojen rajojen rikkominen ja kokonaan uuden luominen ei ole koskaan helppoa. Hollywoodin kaavoihin kangistuneessa studiojärjestelmässä se oli paikoin lähes mahdotonta. Vasta kun Hitchcock oli valmis pistämään likoon niin omat rahansa kuin maineensa, saattoivat kuvaukset alkaa.
Psykon naistähdeksi Hitchcockin (Anthony Hopkins) valinta oli Janet Leigh (Scarlett Johansson), kiitos tarkkasilmäisen Alma-vaimon (Helen Mirren). Norman Batesin roolin sai neuroottinen Anthony Perkins (James D’Arcy). Ohjaajan suututtanut Vera Miles (Jessica Biel) pestattiin epäkiitolliseen naissivuosaan.
Vaikka Alma tukee Alfredia tapansa mukaan, näyttää naisen huomio viipyilevän toisaalla. Mustasukkaisuus hiipii Hitchin mieleen, kun hän näkee lipevän käsikirjoittajan (Danny Huston) flirttailevan Alman kanssa avoimesti. Voiko vaimoon luottaa? Epätietoisuus lisää jännitteisen kerronnan latausta.
Psykon menestystarina tunnetaan, mutta kurkistus elokuvan teon kulisseihin ja lähtökohtiin on silti mielenkiintoinen. Anthony Hopkins on naamioitu sangen näköiseksi, mutta hänen otteensa itse hahmosta vaikuttaa aika ajoin liian tunteelliselta. Hopkinsin Hitch on välillä turhan kiltti setä.
Helen Mirreniin voi jälleen luottaa. Hitchcockien Pat-tyttären omasta äidistään kirjoittamaan muistelmateokseen perustuva roolityö on yhtä aikaa herkullisen pisteliäs että koskettavan hellä. Alma Reville oli elokuvantekijänä aviomiehensä veroinen taiteilija – innovaattori ja visionääri, joka osin unohdettiin Hitchcockin varjoon, osin itse vetäytyi puolisonsa katveeseen.
Gervasin ohjaajamuotokuva on oivaa viihdettä, jota voi mainiosti suositella elokuvahistoriasta kiinnostuneille. Hitchcock on kaikesta tirkistelynhaluisuudestaan huolimatta helposti lähestyttävä elokuva – hyväntuulinen teos, joka muistaa kierrättää niin dialogin kuin visuaalisen ilmaisunsa tasolla jotakuinkin kaikki ohjaajaan liitetyt kliseet ja tunnusmerkit.
Hopkinsia ja Mirreniä katselee sujuvasti. Scarlett Johanssonia ja Jessica Bieliä ei sen sijaan uskoisi millään ilveellä esikuvikseen. James D’Arcy ilahduttaa ujonherkkänä Anthony Perkinsinä. Sivuroolissa kummittelee myös sarjamurhaaja Ed Gein (Michael Wincott), jonka epäkiitollisena osana on astella kuvaan mukaan aivan liian monta kertaa.
Teksti: Outi Heiskanen