"Historian raskain nyrkkeilyottelu" – 175-kiloinen hirviömäinen järkäle nousee kehään, vastustaja epäilee someilmiön mielenterveyttä

Ensi huhtikuussa saatetaan nähdä poikkeuksellinen nyrkkeilyottelu, sillä iranilainen Sajad Gharibi ja englantilainen Martyn Ford ovat sopineet kohtaamisesta Lontoossa.  

World Boxing Newsin mukaan matsia markkinoidaan "historian raskaimpana nyrkkeilyotteluna", eikä syyttä. Kehonrakentajana ja näyttelijänä tunnetuksi tullut Ford painaa noin 130 kiloa, kun vaaka nytkähtää "Iranin Hulk" -lisänimellä tunnetun Gharibin alla suurin piirtein lukemiin 175 kiloa.

Alla kuva "Iranin Hulkista", jolla on Instagramissa lähes 600 000 seuraajaa. 

Tapahtumassa on tarkoitus otella muitakin kuuluisuuksien välisiä matseja. 

Gharibin ja Fordin välille on viritelty aiemminkin ottelua, esimerkiksi vapaaottelussa vuonna 2018, mutta se ei ole vielä toteutunut. Fordilla on nytkin omat epäilyksensä. 

– Jos hän (Gharibi) läpäisee lääkärintarkastuksen, olen valmis tappelemaan. Tarvitsen kuitenkin vahvistuksen siitä, että hän on täydessä ymmärryksessä, sillä kaikki mitä hän on lähettänyt (minulle) ja tehnyt viimeisen viikon aikana saavat minut epäilemään hänen mielenterveyttään, Ford kommentoi. 

Kuten alla oleva kuva osoittaa, myös Martyn Ford on aikamoinen lihaskimppu. 

Julkkisten näytösottelut nyrkkeilykehässä ovat lisääntyneet viime vuosina, sillä niillä on tehty paljon rahaa. Esimerkiksi Floyd Mayweather suostui kohtaamaan YouTube-tähti Logan Paulin viime kesänä. Myös Loganin veli Jake Paul on kokeillut taitojaan kehässä

Lue myös:

    Uusimmat