Mr. Olympia Shawn Rhoden, 46, on kuollut äkillisesti

Kehonrakennuksen supertähti Shawn Rhoden on kuollut 46-vuotiaana, kertoo Generation Iron -sivusto.

Generation Ironin lähteet kertovat jamaikalais-yhdysvaltalaisen Rhodenin saaneen kuolettaneen sydäkohtauksen.

Rhoden aloitti kehonrakennuksen vuonna 1992, mutta uraa hidastivat alkuvuosina useat loukkaantumiset. Myös isän kuolema oli Rhodenille kova paikka, ja hänelle kehittyi alkoholiriippuvuus. Rhoden onnistui kuitenkin kovalla työllä nousemaan pinnalle ja sai IFBB-liiton ammattilaiskortin vuonna 2010.

Rhoden debytoi kehonrakennuksen arvostetuimmassa kilpailussa Mr. Olympiassa vuonna 2011 ja sijoittui 11:nneksi. Sittemmin alkoi lento: Rhodenille ehti tulla kolme Mr. Olympian kolmossijaa ja yksi kakkossija ennen vuoden 2018 täyspottia. Tuolloin hänet kruunattiin Mr. Olympiaksi, kun hän onnistui päihittämään kilpailun seitsemän kertaa peräkkäin voittaneen lajilegenda Phil Heathin.

Rhodenista tuli 43-vuotiaana historian vanhin Mr. Olympia -voittaja.

Rhodenia varjosti hänen uransa katkaissut, vuonna 2019 nostettu syyte naispuolisen kehonrakentajan raiskaamisesta. Oikeusprosessi oli Rhodenin kuollessa yhä kesken.

Lue myös:

    Uusimmat