Hirviölääkärin tapauksessa jättimäiset miljoonakorvaukset
Yhdysvaltain voimistelumaajoukkueen entisen lääkärin Larry Nassarin seksuaalisen hyväksikäytön uhrit saavat maan oikeusministeriöltä 138,7 miljoonan dollarin eli noin 130 miljoonan euron korvaukset, ministeriö ilmoitti tiistaina. Korvaukset maksetaan, koska oikeusviranomaiset epäonnistuivat tutkinnassaan Nassarin toimista.
– Syytökset olisi pitänyt ottaa vakavasti heti alusta alkaen, oikeusministeriö sanoi tiedotteessa.
Nassar sai tammikuussa 2018 pitkän vankeustuomion yli 150 tytön ja nuoren naisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhreihin lukeutuivat muun muassa olympiavoittajat Simone Biles, Aly Raisman ja McKayla Maroney. Vaikka Nassarista tehtiin valituksia, Yhdysvaltain liittovaltion poliisi (FBI) ei ryhtynyt tutkimaan tapauksia ja Nassar sai jatkaa rikoksiaan. Lopulta hänet vangittiin vuonna 2016.
– Olen pahoillani, että niin moni petti teidät, aina uudelleen ja uudelleen. Ja olen erityisen pahoillani, että FBI:ssä oli ihmisiä, joilla oli mahdollisuus pysäyttää tämä hirviö vuonna 2015 ja he epäonnistuivat, FBI:n johtaja Christopher Wray sanoi uhreille Yhdysvaltain senaatin kuulemisessa vuonna 2021.
Käytti asemaansa hyväksi vuosikymmeniä
Biles, Raisman, Maroney ja lukuisat muut yhdysvaltalaisvoimistelijat vaativat kesäkuussa 2022 FBI:lta miljardin dollarin korvausta sen epäonnistumisista.
Oikeusministeriön mukaan tiistaina ilmoitettu korvaussumma kattaa yhteensä 139 vaatimusta.
– Nassar käytti asemaansa hyväksi vuosikymmenten ajan. Syytökset olisi pitänyt ottaa vakavasti heti alusta alkaen. Ja vaikka nämä summat eivät korvaa Nassarin aiheuttamaa vahinkoa, toivomme, että ne auttavat uhreja saamaan sitä elintärkeää tukea, jota he tarvitsevat jatkaakseen toipumista, oikeusministeriö sanoi tiedotteessaan korvauspäätöksen jälkeen.
Nassarin uhrit pääsivät Yhdysvaltain voimisteluliiton (USAG) kanssa vuonna 2021 sovintoon 380 miljoonan dollarin suuruisista korvauksista. Michiganin osavaltionyliopisto oli puolestaan tehnyt 500 miljoonan dollarin sovinnon satojen Nassarin uhrien kanssa vuonna 2018.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää