Hirmuinen rankkasade sai Ruotsin Gävlen tulvimaan pahoin, lisää sateita on luvassa – teitä ja junaratoja sortunut, tältä paikalla näyttää

Rankkasateet ja tulvat ovat aiheuttaneet tuhoja Ruotsin Gävlessä – tältä paikalla näyttää 1:50
Rankkasateet ja tulvat ovat aiheuttaneet tuhoja Ruotsin Gävlessä – tältä paikalla näyttää

Rankkasateet ja tulvat ovat aiheuttaneet tuhoja Gävlessä Gästriklandin maakunnassa Ruotsissa. Vuorokauden sademäärä 161 millimetriä on yli kaksinkertainen koko elokuun keskimääräiseen sademäärään (80 mm) verrattuna.

Pelastusjohtaja Johan Kallin-Stropp kertoo ruotsalaiselle TV4:lle, että useat julkiset ja yksityiset kiinteistöt ovat vahingoittuneet.

– Tällä hetkellä sateet ovat hellittäneet, mutta työmme jatkuu. Emme voi keskittyä enää kaikkiin rakennuksiin, vaan yritämme pelastaa tärkeimmät, Kallin-Stropp selventää.

Rakennuksien lisäksi tulvat ovat vahingoittaneet ajoteitä ja junaratoja. Pelastustyöntekijät ovat varoittaneet muun muassa sortuvista teistä.

– Saamme edelleen hälytyksiä. Ihmiset soittavat ja kertovat havainneensa vaurioita. Ongelmat ei ole lähellekään ratkaistu, Kallin-Stropp jatkaa.

Gävleen odotetaan lisää rankkasateita lähipäivien aikana.

Katso palomestarin haastattelu kokonaisuudessaan videolta yllä!

Lue myös:

    Uusimmat