Hilkka Ahde vieraili torstaina Viiden jälkeen -erikoishaastattelussa.
Torstaina 20. huhtikuuta julkaistiin Hilkka Ahteen elämäkerta Hilkka Ahde – Sinisilmäinen optimisti (Docendo 2023), jonka on kirjoittanut Liisa Talvitie. Ahde kertoo kirjassaan avoimesti ilon ja surun hetkistä, jotka sävyttivät hänen perheensä elämää hänen ja edesmenneen puolisonsa Matti Ahteen näkyvien yhteiskunnallisten tehtävien vuoksi.
Hilkka Ahde vieraili tuoreen elämäkertansa tiimoilta Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa torstaina. Haastattelussa keskusteltiin muun muassa Hilkka ja Matti Ahteen rakkaustarinasta, jota kerrataan myös Hilkan elämäkerrassa.
Hilkan ja Matin rakkaustarina sai alkunsa vuonna 1976. Salamarakastunut pari avioitui vain vajaan vuoden kuluttua ensitapaamisestaan Hilkan ollessa vasta 19-vuotias.


