Mainos

Hiljattain eronnut Sami Hedberg myy miljoonakotiaan: "Kyseessä on ihan ainutlaatuinen talo"

9:00

Stand up -koomikko ja televisiopersoona Sami Hedberg ja tämän puoliso Ilona erosivat tammikuussa 10 yhteisen avioliittovuoden jälkeen. Nyt entisen parin koti on myynnissä. 

Sami Hedberg myy Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevaa asuntoaan Oikotiellä. Myynti-ilmoituksesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat

Myynti-ilmoituksen mukaan loft-tyylisessä asunnossa on 136,5 neliötä ja sen hintapyyntö on 1 180 000 euroa. Asunto sijaitsee 1938 valmistuneessa kahvimyllytehtaassa.

Asunnossa on muun muassa neljä saniteettitilaa, oma saunaosasto sekä kirjasto. Kolmannen kerroksen asunnosta on merinäköala ja hissillä pääsee suoraan parkkihalliin. Taloyhtiön yhteisessä käytössä on myös kattoterassi.

Kiinteistönvälittäjä Tomi Sarlin kertoo, että näyttävä asunto on herättänyt runsaasti kiinnostusta.

– Olin käynyt näyttämässä asuntoa useita kertoja jo ennen kuin se päätyi iltapäivälehtien otsikoihin. Tuon kokoisille ja hintaisille asunnoille on tällä hetkellä hyvät markkinat, Sarlin naurahtaa.

Sarlin uskoo, että asunnosta kiinnostuvat sellaiset ihmiset, jotka hakevat erityistä kotia.

– Kyseessä on ihan ainutlaatuinen talo, sillä se on tehdasrakennus, joka on muutettu asuinkäyttöön. Rakennus on suojeltu, ei sitä ei voi lähteä purkamaan. Samanlaisia projekteja on Helsingissä ollut muutamia ja ne ovat aina tosi haluttuja, Sarlin kuvailee.

Videolla artikkelin yläosassa Hedberg vierailee Huomenta Suomen haastattelussa yhdessä Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa, eikä naurusta ole tulla loppua. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.