HIFK on Suomen mestari – ratkaisu vain 36 sekuntia ennen loppua

Hurjaa draamaa finaalissa – HIFK mestariksi viimeisellä minuutilla 1:38
Katso videolta HIFK:n voittomaali.

Helsingin IFK juhlii jääkiekon naisten Suomen mestaruutta. Helsinkiläiset kukistivat kolmannen kerran Kiekko-Espoon tiistaina Helsingissä. Kolmas voitto irtosi 3-2-lukemin.

Kiekko-Espoo aloitti maalinteon ottelun avauerässä reilun 16 minuutin pelin jälkeen. Avausmaalin viimeisteli Lisette TäksNea Katajamäen syötöstä. Osumaa tarkasteltiin videolta, mutta lopulta se hyväksyttiin.

Sanni Vanhanen tasoitti ottelun ensimmäisen erän lopussa. Syöttäjiksi kirjattiin Karoliina Rantamäki ja Clara Rozier. HIFK siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon ottelun puolenvälin jälkeen. Michaela Pejzlova viimesteli Julia Liikalan ja Rantamäen esityöstä. 

Ottelun viimeiset minuutit tarjosivat hurjaa draama, kun ensin Emmi Rakkolainen toi Kiekko-Espoon tasoihin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan HIFK iski vielä kertaalleen. Sanni Vanhanen löi HIFK:n mestariksi 36 sekuntia ennen loppua.

Myös voittomaalia tarkasteltiin videolta, mutta tilanteessa ei ollut epäselvyyksiä, joten HIFK voitti ensimmäisen mestaruutensa naisissa. Kiekko-Espoo oli voittanut kaksi edellistä mestaruutta. Joukkueet kohtasivat myös viime kauden finaaleissa.

Katso pääkuvan videolta HIFK:n voittomaali. Alla olevalla videolla HIFK:n mestaruusjuhlintaa.

HIFK:lle seurahistorian ensimmäinen mestaruus naisissa 1:53

Lue myös:

    Uusimmat