HIFK hävisi oikeustaiston – valmentajasekoilusta pamahti jättilasku

Jalkapallon miesten Ykkösessä pelaava Helsingin IFK on hävinnyt oikeuskiistan italialaisvalmentaja Fabrizio Piccaretaa vastaan. Kumpikin osapuoli vahvistaa MTV Urheilulle, että lajin kattojärjestö Fifa on määrännyt seuran maksamaan Piccaretalle korvauksen sopimusrikkomuksesta.

– Päätös tuli meille yllätyksenä. Meillä oli vahva käsitys siitä, ettei sopimusta ollut syntynyt. Emme todellakaan osaa arvioida, mihin tämä päätös perustuu, HIFK:n puheenjohtajaksi marraskuussa palkattu Perttu Hillman kertoo MTV Urheilulle.

HIFK on määrätty maksamaan Piccaretalle peräti 96 000 dollarin (noin 88 500 euroa) korvauksen. Hillman sanoo, että summan maksaminen tekee "suuren loven" seuran kukkaroon. Perustelut päätöksestä tulevat kuitenkin erikseen myöhemmin, minkä jälkeen HIFK aikoo pohtia jatkotoimiaan tilanteen ratkaisemiseksi.

– Perusteluiden odotetaan saapuvan kuukauden kuluessa, jonka jälkeen olemme viisaampia. Olemme mielestäni edelleen toimineet niin, ettei mitään rikkomusta ole tapahtunut. Joten kun saamme perustelut, pohdimme päätöksestä valittamista CAS:lle (urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin), Hillman sanoo.

Oikeuskiista pohjautuu kauden 2022 valmentajasoppaan. HIFK aloitti portugalilaisen Bernardo Tavaresin alaisuudessa, mutta joutui etsimään itselleen uuden päävalmentajan portugalilaisen lähdettyä seurasta vain yhden Veikkausliiga-ottelun jälkeen.

Aiemmin FC Interiä luotsanneen Piccaretan oli määrä korvata Tavares HIFK:n peräsimessä. Entinen urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström työsti sopimusta niin pitkälle, että italialainen ehti allekirjoittaa sopimuksen ja varata lentonsa Suomeen. Sopimus olisi ollut kaksivuotinen.

Piccaretan ja myös Lönnströmin yllätykseksi HIFK:n hallitus päätyi kuitenkin palkkaamaan Mixu Paatelaisen, ja Piccareta jäi ilman työpaikkaa. MTV Urheilu kertoi heinäkuussa 2022, että riita osapuolten välillä on johtamassa oikeustaistoon.

HIFK käynnisti osakeannin

Viime kaudella merkittävissä talousvaikeuksissa ollut HIFK käynnisti keskiviikkona osakeannin, jolla voidaan mahdollisesti rahoittaa vahingonkorvauksia, vaikka se ei Hillmanin mukaan tapaukseen suoranaisesti liitykään.

– Tätä arveltua kytkentää näillä ei ole. Kyseinen osakeanti on yhtiön taseaseman parantamiseen tähtäävä hanke, mutta koska tapaan kuuluu, niin kaikki taloudellisesti merkittävät asiat viimeisen tilierän jälkeen on tuotava julki. Näissä tilanteissa on oltava läpinäkyvä ja mitään salaisuuksia meillä ei ole, Hillman selventää.

Lue myös:

    Uusimmat