HIFK valtavissa talousvaikeuksissa, koko kausi uhattuna – seurapomo myöntää: "Rahaa on liian vähän"

Jalkapallon Ykkösessä pelaava HIFK on MTV Urheilun tietojen mukaan taas pahoissa talousvaikeuksissa. Tilanne uhkaa seuran edustusjoukkueen tulevaisuutta ja jopa käynnissä olevan kauden läpivientiä. 

Seurassa on käynnistetty osakeanti, jonka tavoitteena on MTV Urheilun tietojen mukaan kerätä vähintään 300 000 euroa. HIFK:n tilannetta kuvaillaan "erittäin huonoksi" ja jopa kauden pelaaminen loppuun asti on uhattuna.

Menettely on tullut HIFK:ssä tutuksi, sillä se on järjestänyt osakeannit myös kahtena edelliskesänä. Konkurssiuhka oli vahvasti läsnä myös viime kaudella, jolloin edustusjoukkue pelasi Veikkausliigassa. Lopulta tarvittava rahoitus saatiin kuitenkin kasaan kauden läpiviemiseksi.

HIFK putosi viime kauden päätteeksi sarjaporrasta alemmaksi. Seura viesti kuitenkin ennen kauden alkua pöydän olevan puhdas ja taloudellisen ahdingon olevan takanapäin.

HIFK:n pitkään jatkuneisiin talousvaikeuksiin tuli viime viikolla lisähuolia, kun se hävisi oikeuskiistan italialaisvalmentaja Fabrizio Piccaretaa vastaan. Osapuolet vahvistivat MTV Urheilulle, että lajin kattojärjestö Fifa on määrännyt seuran maksamaan Piccaretalle 96 000 dollarin eli noin 88 500 euron korvauksen sopimusrikkomuksesta.

Konkurssi on mahdollinen

HIFK:n puheenjohtaja-toimitusjohtaja Perttu Hillman myöntää yhtiön tilanteen olevan ohrainen. Kun seuran omistajuus vaihtui viime kauden jälkeen, oli tase noin 1,5 miljoonaa euroa pakkasella. 

– Yhtiön taloutta heikentävät ennen muuta edellisten tilikausien tappiot, mutta myös nopeasti kohonneet kustannukset ja vaisuhko sponsorointimarkkina. Myös korvauskanne edellisen kauden valmentajakiistasta saattaa tuoda lisäkustannuksia, Hillman vahvistaa viestillä.

– Kaikki on melko hyvin paikallaan, mutta rahaa on liian vähän.

Onko konkurssi ilmeinen?

– Ei se ilmeinen ole, mutta liiketoiminnassa se on aina mahdollista, Hillman vastaa.

Hillmanin mukaan edustusjoukkuetta pyörittävän HIFK Fotboll Ab:n suurimmat osakkaat ovat sitoutuneet muuttamaan nykyiset pääomalainansa seuran osakkeiksi, mikä parantaisi yhtiön tasetta "merkittävästi".

– Rakennusvaihe on kuitenkin kesken ja siihen haetaan nyt osakeannilla taloudellisia edellytyksiä, Hillman jatkaa.

HIFK on talousvaikeuksistaan huolimatta toistuvasti täyttänyt ennen kautta tarkistettavat Palloliiton lisenssivaatimukset, mikä on herättänyt yleistä kummastusta.

– Lisenssiin edellytetään tietyt ja tarkat vaatimukset, mutta taseeseen se ei varsinaisesti liity. Lisenssiä varten homman täytyy pyöriä. Palkkojen, verojen ja muiden pitää olla maksettu. Ne me olemme aina hoitaneet, Hillman sanoo.

HIFK on tällä hetkellä Ykkösessä viidentenä. 11 ottelusta joukkueella on kasassa 17 pistettä. 

Artikkelia muokattu kello 12: täydennetty puhelimitse tavoitetun Perttu Hillmanin kommentteja. Lisätty myös tarkennus taseesta.

Lue myös:

    Uusimmat